—
→ Millaisia oikeuksia tekijälle kuuluu?
→ Mitä ovat taloudelliset oikeudet?
→ Mitä ovat moraaliset oikeudet?
→ Onko tekijänoikeuksiin rajoituksia tai poikkeuksia?
—
Millaisia oikeuksia tekijälle kuuluu?
Tekijänoikeuksien ytimessä on tekijän oikeus päättää aina teoksensa käytöstä. Sen lisäksi tekijänoikeudet takaavat tekijälle kahdenlaisia oikeuksia:
taloudellisia ja moraalisia.
Mitä ovat taloudelliset oikeudet?
1) Kappaleen valmistaminen teoksesta
Mitä tarkoittaa kappale (joskus käytetään myös nimitystä teoskappale)?
Kun on kyse sävellyksestä, kappale tarkoittaa painetussa tai sähköisessä muodossa olevaa nuottia, tabulatuuria, laulun sanoitusta, sävellettyä tekstiä tai muuta vastaava sävellysteoksen luettavaa notaatiota, äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta.
Mitä tarkoittaa valmistaminen?
Kappaleen valmistamista on kaikenlainen teoksen toisintaminen millä tahansa valmistustekniikalla. Kappaleen valmistamista on siten esimerkiksi teoksen valokopiointi, tulostaminen, skannaaminen, digitoiminen muulla tavalla, tallentaminen ääni- tai kuvanauhalle, valokuvaaminen, käsin kirjoittaminen, tallentaminen tietokoneelle, pilvipalveluun tai muuhun tiedostojen tallennuspalveluun, älypuhelimeen, mp3-soittimelle, muistitikulle jne.
Tekijällä on oikeus päättää, saako hänen teoksestaan eli vaikkapa sävellyksensä nuoteista tai laulun sanoista valmistaa kappaleita. Kun on kyse sävellyksestä, kappaleen valmistaminen tarkoittaa yhtä lailla nuottien kirjoittamista käsin tai tietokoneella kuin nuottien kopioimista tai lauletun/soitetun teoksen tallentamista nauhalle, levylle, tiedostoon tai siirtämistä mihin tahansa laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. Merkitystä ei ole sillä, tapahtuuko sävellysteoksen tallentaminen nuoteilta, elävästä esityksestä, radio- tai televisiolähetyksen kautta tai jo tallennetulta tallenteelta. Oikeus määrätä teoksen kopioinnista koskee yhtä lailla teoksen osaa kuin koko teosta.
Kappaleen valmistamiseen tarvitset siis aina tekijän tai oikeudenhaltijan luvan. Kun on kyse nuoteista, on hyvä muistaa, että tekijä on voinut siirtää oikeutensa päättää kappaleiden valmistamisesta joko kokonaan tai osittain kustantajalle.
Esim. kuoron omia lauluiltoja ja juhlia varten tehtyyn laulujen sanat sisältävään vihkoon tarvitaan kaikkien kappaleiden sanoittajien luvat. Jos teos on kustannettu, sanojen graafiset oikeudet omistaa kustantaja ja lupa on pyydettävä siltä. Jos teos on julkaisematon (manus), luvan myöntää sanoittaja itse.
Esim. transkription tekemiseen eli teoksen nuotintamiseen lauletusta/soitetusta esityksestä tarvitset tekijän luvan/ kaikkien tekijöiden luvat, jos transkriptoitua teosta harjoitellaan tai se esitetään. Vain silloin, jos transkription tekee pöytälaatikkoon, vaikkapa tietylle kokonpanolle kirjoittamisen opiskelua varten, lupaa ei tarvita.
2) Teoksen saattaminen yleisön saataviin
Tekijällä on aina oikeus päättää,
- päätyykö hänen teoksensa yleisölle asti vai ei.
Esim. säveltäjä saa päättää, saako hänen sävellyksensä esittää konsertissa ja kuvaaja saa päättää, saako kuoro, orkesteri tai yhtye laittaa kotisivuilleen konsertistaan valokuvan, jonka hän on ottanut. - saatetaanko teos yleisön saataviin muuntelemattomana vai muunneltuna.
Esim. vaatimus pyytää sovituslupa perustuu tähän oikeuteen.
Tapoja saattaa teos yleisön saataviin muuntelemattomana tai muunneltuna on neljää tyyppiä, kaikki edellyttävät tekijän suostumusta:
a) Julkinen esittäminen
= teoksen esittäminen läsnä olevalle yleisölle eli esimerkiksi teoksen laulaminen tai soittaminen konsertissa. Teoksen voi esittää läsnä olevalle yleisölle joko ns. elävänä esityksenä tai kaiuttimien, kuvaruudun tai videoprojektorin avulla.
Esim. jos konsertissa yleisön läsnä ollessa projisoidaan valokuva tai digitaalinen tiedosto, kuten video, kyse on myös kuvan tai videon osalta julkisesta esittämisestä ja siihen vaaditaan tekijöiden luvat. Jos konsertissa esitetään livemusiikin lisäksi esimerkiksi levylle taltioitua musiikkia, Teoston Tapahtumaluvan lisäksi tarvitaan lupa Gramexista.
b) Yleisölle välittäminen
= teoksen televisiossa tai radiossa lähettäminen, suoratoistopalvelussa välittäminen, Internetissä välittäminen eli esimerkiksi konsertin televisiointi tai radiointi, konsertin striimaaminen
Jos katsoja tai kuulija ei ole itse läsnä teoksen esittämistilaisuudessa tai hän voi itse määrätä, milloin hän katsoo tai kuuntelee teoksen, kysymyksessä on yleisölle välittäminen.
c) Teoskappaleiden levittäminen
= teoskappaleen eli esimerkiksi fyysisen tai digitaalisen äänitteen tai nuotin tarjoaminen ostettavaksi, vuokrattavaksi, lainattavaksi, vaihdettavaksi, lahjoitettavaksi tai muulla tavalla yleisölle levitettäväksi eli esimerkiksi kuoron, orkesterin tai yhtyeen taltioiman äänitteen myyminen cd:nä tai lataaminen Spotifyhin tai vastaavaan musiikin suoratoistopalveluun tai konsertissa taltioidun kappaleen lataaminen YouTubeen
d) Julkinen näyttäminen
= ilman teknistä apuvälinettä tapahtuva teoksen näyttäminen eli esimerkiksi tulostettujen valokuvien esitteleminen yleisölle konserttipaikan aulassa.
Mitä ovat moraaliset oikeudet?
1) Isyysoikeus
= tekijän nimi on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti, kun teosta käytetään julkisesti, esimerkiksi silloin, kun teos esitetään julkisesti tai saatetaan yleisön saataviin eli mm. konsertin käsiohjelmassa/ juonnoissa tai YouTubessa, sosiaalisessa mediassa, esiintyjän kotisivuilla tms. julkaistun videon, äänitteen, valokuvan jne. yhteydessä.
2) Respekti- eli kunnioittamisoikeus
= teosta ei saa muuttaa tekijän taiteellista arvoa loukkaavalla tavalla eikä käyttää sitä loukkaavassa yhteydessä eli esimerkiksi laulun tekstistä ei saa tehdä epäammattimaista ja huonoa käännöstä tai epäpoliittista sävellystä ei saa esittää poliittisessa tilaisuudessa.
Onko tekijänoikeuksiin rajoituksia tai poikkeuksia?
Tekijän taloudellista yksinoikeutta päättää teoksestaan on tietyissä tapauksissa rajoitettu yleisen edun vuoksi tai erityisryhmien hyväksi.
Nämä poikkeukset kuitenkin koskevat harvoin kuoroja, orkestereita ja yhtyeitä lukuun ottamatta tietyiltä osin kouluissa ja oppilaitoksissa opetustarkoituksessa tai jumalanpalveluksessa, seurakunnassa ja muussa uskonnollisessa yhteisössä tapahtuvaa laulu- ja soittotoimintaa. Ks. tarkemmin Milloin tarvitaan lupa teoksen käyttöön?
Tekijänoikeuden rajoitukset ja poikkeukset koskevat opetustoimintaa, kirjastoja, arkistoja ja museoita, radio- ja tv-käyttöä sekä teosten valmistamista vammaisille.
Näiden lisäksi yleisimpiä tekijän yksinoikeutta rajoittavia säännöksiä ovat siteeraus sekä kopiointi yksityiseen käyttöön: julkistettua teosta saa siteerata hyvän tavan mukaisesti ja omaan tai perheen yksityiseen käyttöön saa valmistaa teoksesta muutaman kopion (yleensä noin 2-4 kappaletta). Tekijöillä on kuitenkin oikeus saada korvaus myös teoksen yksityisestä kopioinnista. Korvaus maksetaan tekijöille valtion määrärahoista.
Kopiointi yksityiseen käyttöön ei ole relevantti kuoro-, orkesteri- ja yhtyetoiminnassa. Esim. sävellyksen esittäminen kopioiduista nuoteista julkisesti ei ole yksityistä käyttöä.
Näissä poikkeustapauksissakin tekijän moraalisia oikeuksia tulee kunnioittaa eli tekijä ja lähde tulee mainita. Yksityiseen käyttöön kopioitavan teoksen tulee myös olla laillisesti käyttäjän saatavilla eli teoksen on oltava julkistettu ja kopioitavan lähteen on oltava laillinen, esimerkiksi ostettu tai kirjastosta lainattu musiikkitallenne.