Pori 2007

Pori 2007

SYDÄNTEN LAULUSILTA – SÜDAMETE LAULUSILD

Sulasolin Laulu- ja Soittojuhlat – Soome-Eesti Laulupidu
15.-17.6.2007 Pori

Laulu- ja soittojuhlat Porissa olivat menestys!

Sulasolin järjestämät suomalais-virolaiset laulu-ja soittojuhlat päättyivät onnistuneeseen pääjuhlaan Kirjurinluodon Arenalla. Yli 5500:n laulajan ja soittajan lisäksi Arenalle kerääntyi runsaasti yleisöä nauttimaan yhteisesityksistä. Aurinkoinen sää suosi juhlia koko viikonlopun ajan, eivätkä taivaanrantaan nousseet sadepilvet saaneet pääjuhlankaan tunnelmaa latistumaan.

Juhlapuhujina pääjuhlassa olivat Suomen sisäasiainministeri Anne Holmlund ja Viron kulttuuriministeri Laine Jänes. Tervehdyssanat esitti Sulasolin puheenjohtaja Pekka Hapuoja.

Pääjuhlan yhteydessä luovutettiin Jyväskylässä vaikuttavalle musiikinopettaja-kuoronjohtaja-säveltäjä Juha Holmalle vuoden 2006 Klemetti-palkinto. Sulasol jakaa palkinnon kahden vuoden välein henkilölle, joka on ansiokkaasti työskennellyt harrastemusiikkitoiminnan ja Sulasolin tavoitteiden hyväksi.

Porin Laulu- ja soittojuhlille osallistui n. 2500 virolaista ja 3000 suomalaista laulajaa ja soittajaa. Järjestelyissä olivat mukana Sulasolin lisäksi Finlands Svenska Sång- och Musikförbund, Viron Kuoroliitto ja Viron Laulujuhlasäätiö.