Kuopio 2012

Kuopio 2012

Reilut 2000 laulajaa ja soittajaa kokoontui 7.-10.6.2012 Kuopioon musisoimaan yhdessä. Viikonlopun aikana saatiin nauttia niin amatöörien kuin ammattilaistenkin taidonnäytteistä. Suureen osaan juhlatapahtumista oli yleisöllä vapaa pääsy. Juhlien suojelijaksi ja pääjuhlan juhlapuhujaksi oli kutsuttu kansanedustaja, VTT Seppo Kääriäinen. Juhlien kansainvälisesti tunnetuin vieras oli ruotsalainen lauluyhtye The Real Group.

Juhlat alkoivat torstaina 7.6. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konsertilla. Perjantaina oli vuorossa kuorokatselmus ja Katselmuksen satoa -konsertti. Perjantai-illan päätti ”Laalu männöö kapakkaan” -tapahtuma, jossa juhlille osallistuvat kuorot esiintyivät Kuopion keskustan ravintoloissa.

Lauantaina saivat vuoron lauluyhtyeet, jotka kilpailivat ja nauttivat laadukkaasta koulutuksesta Musiikkikeskuksessa. Iltapäivällä kuultiin Maakunnat musisoi -konsertit, joissa eri puolilta maata tulevat kuorot esiintyivät Kauppatorin ja Satamatorin lavoilla. Lähtölaukauksen tapahtumalle antoi Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan kuviomarssiesitys Satamatorilla. Konserttisarjan päätteeksi pohjoissavolaiset kuorot esiintyivät Tuomiokirkossa. Lauantai-iltapäivän ohjelmaan kuuluivat myös Kuorot kohtaavat -konsertit Kaupungintalon juhlasalissa, Raittiustalolla, Savon Ammatti- ja Aikuisopiston juhlasalissa sekä Tuomiokirkossa.

Lauantai-illan kruununa kuultiin lauluyhtyemusiikkia maailman huipulta, kun maailmankuulu The Real Group -lauluyhtye esiintyi Musiikkikeskuksessa. Illan päätteeksi juhlien osallistujat kokoontuivat yhteiseen karonkkaan Kuopio-halliin.

Sunnuntai 10.6. alkoi juhlamessulla Tuomiokirkossa. Klo 12 lähti Satamatorilta näyttävä juhlakulkue läpi kaupungin keskustan päätyen Kuopio-halliin, jossa pidettiin perinteinen pääjuhla. Juhlassa kantaesitettiin kaikkien juhlille osallistuvien yhteisesityksenä Ilkka Kuusistolta tilattu teos ”Kiitoslaalu Kuopijolle”, joka on sävelletty Kalle Väänäsen tekstiin.