Sulasol on perustettu vuonna 1922. Liiton nimi oli vuoteen 1933 asti Suomen Kuoroliitto. Tuolloin Nokian Gummitehtaan soittokunta ilmoitti halustaan liittyä liittoon, mikäli sen nimi muutettaisiin sellaiseksi, että siihen sisältyi sana soittokunta.
Liiton tehtävä on alusta asti ollut kuorolauluharrastuksen herättäminen ja ylläpitäminen, kuorosävellysten hankkiminen ja kustantaminen, kuoronjohtajien kouluttaminen sekä laulujuhlien järjestäminen. Myös muun muassa oma lehti sekä yhteislaulutilaisuudet ovat olleet tärkeä osa Sulasolin toimintaa.
Yksi Sulasolin merkittävimmistä toimijoista oli muusikko ja kuoronjohtaja Heikki Klemetti (1876-1953), joka vaikuttaa edelleen vahvasti Sulasolin arkipäivään.
Sulasolin synty
Laulujuhlatradition voimistuessa tajuttiin musiikin, etenkin kuorolaulun kansallinen merkitys omaehtoisen kulttuurin ja kansakunnan identiteetin luomisessa. Kun kansalliset pyrkimykset alkoivat voimistua entisestään taiteen kaikilla eri sektoreilla, oli luonnollista, että yhteenliittymispyrkimykset alkoivat voittaa alaa myös maamme kuoroväen keskuudessa.
Yhteistoimintapyrkimyksiä olivat vauhdittamassa ne puutteellisuudet, joita vähitellen ilmeni kuorojen toiminnoissa. Eräs tällainen oli kuorojen ohjelmistokysymys. Säveletär-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa ”Suomen laulukunnille” Heikki Klemetti vaati kuorojen ohjelmiston laajentamista ja monipuolistamista. Kotimaisten kuorosävellysten lisäksi kuorojen käyttöön tuli saada myös ulkomaisia sävellyksiä. Klemetin mielestä kuoroväen tuli saada kokonaiskuva kuoromusiikin kehityskaaresta. Siksi hän ehdotti hankittavaksi sekä vanhojen mestareiden että nykyajan säveltäjien kuoroteoksia. Klemetin ”kuningasajatuksena” oli liiton perustaminen, jonka tehtävänä olisi toimittaa arvokkaita kuorosävellyksiä suomen kielelle käännettyinä. Klemetin esittämät ajatukset uuden kuoroliiton perustamiseksi eivät kuitenkaan saaneet vastakaikua. Niinpä asia siltä osin raukesi.
Suomen Kuoroliiton perustamista vauhdittivat monet ajankohtaiset tapahtumat. Maamme itsenäistyessä vuonna 1917 heräsi suomalaisen kuoroväen keskuudessa tarve perustaa liittoja, jotka toimisivat kuorojen yhdyssiteenä, valvoisivat niiden etuja, huolehtisivat alan julkaisutoiminnasta sekä toimisivat kuorojen taiteellisen tason kohottamiseksi. Vuonna 1920 oli maahamme perustettu Suomen Työväen Musiikkiliitto toimimaan työväen musiikkiharrastusten keskusjärjestönä. Vuonna 1921 perustettiin Eestin Laulajaliitto, jonka tehtävänä oli laulu- ja soittojuhlien järjestäminen sekä kustannus- ja kurssitoiminnan organisointi. Samana vuonna järjestettiin Helsingissä itsenäisyyden ajan ensimmäiset laulu- ja soittojuhlat, joille osallistui noin 4 000 laulajaa.
Suomen Kuoroliiton perustava kokous pidettiin Helsingissä hotelli Kleinehissa huhtikuun 2. päivänä 1922. Kokoukseen olivat lähettäneet edustajansa seuraavat 12 kuoroa: Hangon Suomalainen Sekakuoro, Kansallis-Kuoro, Karjalan Laulu, Kokemäen Sekakuoro, Lahden Mieskuoro, Porin Nuoret Laulajat, Suomen Laulu, Tampereen Jäämit, Viipurin Naislaulajat, Viipurin Kirkkokuoro, Viipurin Laulu ja Viipurin Rautatieläisten Mieskuoro. Edellä mainittuja kuoroja voidaan siis pitää Suomen Kuoroliiton perustajakuoroina.
Liiton väliaikainen hallitus valitsi ensimmäisessä kokouksessaan liiton puheenjohtajaksi Arvi Vartiovaaran. Samassa kokouksessa nimettiin jäsenet liiton johtokuntaan ja musiikkilautakuntaan. Uuden kuoroliiton keskeisimmiksi tehtäviksi muodostuivat kuorolauluharrastuksen herättäminen ja ylläpitäminen, koti- ja ulkomaisten kuorosävellysten hankkiminen ja kustantaminen, kuoronjohtajien kouluttaminen sekä laulujuhlien järjestämisen. Lisäksi liitto asetti tavoitteekseen oman musiikkilehden julkaisemisen, jollaista oli ehditty jo odottaa.
Suomen Kuoroliiton perustamista tervehdittiin suurella myötämielisyydellä, olihan maahamme saatu eri kuorotahoja kokoava ja niiden etuja ajava järjestö. Myös kriittisiä ääniä kuului. Voimakkaimmin niitä esitti Heikki Klemetti, joka Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessa valitti sitä, ettei häneltä ollut kysytty henkilökohtaista suostumusta Kuoroliiton hallituksen ja musiikkilautakunnan jäsenyyteen. Pohjimmaisena syynä lienee ollut kysymys laulujuhlien järjestämisoikeudesta, joka Klemetin mukaan edelleen kuului Kansanvalistusseuralle. Myös nuottien kustannustoiminta ärsytti Klemettiä, olihan Suomen Laulu käynnistänyt oman nuottien julkaisutoiminnan.
Piirijako ja koulutustoiminta
Kuoroliiton säännöissä sanottiin, että ”liitto voi jakautua maakunnittain tai muuten paikallisesti määrättyihin piireihin”. Kysymys maakunnallisten piirien perustamisesta otettiin esille hallituksessa vuonna 1926. Piirijaon katsottiin lisäävän liiton toimintaa kenttätasolla sekä saattavan yhä useammat kuorot liiton jäsenyyteen. Piirijaon toteutettiin Ruotsin kuoroliiton piirijärjestelmän mallin mukaan vuonna 1927. Sen mukaan liitto jakaantui 12 maakunnalliseen piiriin: Helsingin, Turun, Tampereen, Lahden, Viipurin, Sortavalan, Mikkelin, Jyväskylän, Kuopion, Joensuun, Vaasan ja Oulun piireihin.
Kuoronjohtajien kurssi- ja koulutustoiminta kuului liiton perustehtäviin. Kysymys valtakunnallisten laulujuhlien järjestämisoikeudesta sekä liiton puhtaasti organisatoriset tehtävät veivät alkuvuosina niin paljon aikaa, ettei varsinaisiin koulutuskysymyksiin ennätetty paneutua. Koulutustoiminta oli tarpeen siksi, että suurin osa maamme kuoronjohtajista oli ammatillisessa mielessä harrastelijoita. Laulujuhlilta saadut kokemukset osoittivat, että kuoronjohtajien koulutustyö olisi aloitettava mahdollisimman pikaisesti.
Suomen Kuoroliitto järjesti ensimmäiset valtakunnalliset kuoronjohtajakurssit Helsingissä elokuussa 1928. Kurssin opettajina toimivat Ebba Jacobson-Lilius, Eino Rautavaara, Väinö Pesola ja Armas Maasalo. Kurssi sai erittäin myönteisen vastaanoton, sillä kursseille osallistui yli 100 osanottajaa eri puolilta maata. Näin Kuoroliitto oli käynnistänyt kuoronjohtajien koulutustoiminnan, josta vähitellen oli tuleva tärkein toimintamuoto liiton organisaatiossa.
Kuoroliitto muuttuu Sulasoliksi ja järjestää omat laulujuhlat
Suomen Kuoroliiton ensimmäinen vuosikymmen oli toiminnallisessa mielessä hitaan kasvun aikaa. Etenkin maaseutu suhtautui aluksi epäröivästi liiton toimintaan. Tätä taustaa vasten 1930-luku oli suurta muutoksen ja kasvun aikaa niin taloudellisessa kuin toiminnallisessa mielessä. Tästä suurin tunnustus on annettava professori Heikki Klemetille, joka kesäkuussa 1929 valittiin liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Klemetti otti sydämenasiakseen niiden periaatteiden ajamisen, jotka liitto säännöissään oli asettanut toimintansa perustaksi. Siten omien laulujuhlien aikaansaaminen sekä kurssi- ja kuoronjohtajakoulutuksen organisoiminen olivat kiireellisten toimenpiteiden listalla.
Kun Klemetti oli valittu liiton johtoon kesäkuussa 1929, jo saman vuoden elokuussa järjestettiin kuoronjohtajakurssit Viipurissa Klemetin itsensä toimiessa kurssin johtajana. Klemetti onnistui muodostamaan kursseista hyvin monipuolisen ja kiinnostavan tapahtuman, jota vähitellen ryhdyttiin suuntaamaan myös ”rivilaulajille”.
Suomen Kuoroliiton piirissä keskusteltiin jo 1920- ja 30-luvun taitteessa mahdollisuuksista laajentaa toimintaa siten, että myös soittokunnilla olisi mahdollisuus liittyä Kuoroliiton jäseneksi. Soittokunnilla oli ollut mahdollisuus osallistua Kansanvalistusseuran järjestämille yleisille laulu- ja soittojuhlille, mutta maassamme ei ollut keskusjärjestöä, johon ne olisivat voineet liittyä.
Suomen Kuoroliiton johtokunta sai Nokialla 2.5.1933 päivätyn kirjeen, jossa todetaan, että jos Kuoroliiton nimi muutetaan esimerkiksi Suomen Kuorojen ja Soittokuntien liitoksi, Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön Soittokunta haluaisi liittyä mainitun liiton jäseneksi. Nimen muutosehdotus otettiin esille liiton hallituksen kokouksessa toukokuun 25. päivänä 1933. Esillä oli jo valmis nimiehdotus Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto, jonka ”isänä” pidetään Heikki Klemettiä. Nimenmuutos aiheutti muutoksia myös liiton säännöissä.
Vaikka säännöissä mainittiinkin liiton eräänä perustehtävänä ”maata-käsittävien laulujuhlien järjestämisen”, siitä huolimatta yleisten laulu- ja soittojuhlien järjestämisestä maassamme vastasi Kansanvalistusseura. Kuoroliitto lähti määrätietoisesti ajamaan laulujuhlien järjestämisoikeutta, kuuluihan esim. Eestissä ja Ruotsissa laulujuhlien järjestäminen luonnostaan kuoroliitolle.
Kuoroliitto kävi asiassa neuvotteluja Kansanvalistusseuran kanssa. Sortavalassa pidetyssä edustajiston kokouksessa päätettiin, että liitto järjestää omat laulujuhlat lähitulevaisuudessa. Etenkin Heikki Klemetti ajoi ponnekkaasti liiton kantaa, mikä ilmeni mm. siinä, että hän kieltäytyi antamasta asiantuntija-apua Helsingissä vuonna 1931 pidettävien laulu- ja soittojuhlien ohjelmistokysymyksessä. Samana vuonna liitto irtisanoutui yhteistyötoimikunnasta ja aloitti lopulliset omia laulujuhlia koskevat valmistelut. Sulasolin ensimmäiset omat laulu- ja soittojuhlat pidettiin Tampereella kesällä 1934. Noin 100 kuoron lisäksi niille ilmoittautui 16 soittokuntaa ja amatööriorkesteria eri puolilta maata.
Teksti on lyhentäen lainattu Reijo Pajamon kirjoittamasta ja toimittamasta Sulasolin 75-vuotisjuhlakirjasta Laulun ja Soiton Sulasol (1997)