Siirry sisältöön

Kuula Toivo

Toivo Timoteus Kuula syntyi Vaasassa 7.7.1983 ja kuoli Viipurissa 18.5.1918. Hänen isänsä, töysäläinen Matti Kuula oli alkujaan nimeltään Taikinamäki, mutta sai Vaasassa sotilasnimekseen Kuula. Äiti Susanna Vehkakoski oli kotoisin Alavudelta. Kuula avioitui v. 1913 laulajatar Alma Silvennoisen kanssa saatuaan viimein eron ensimmäisestä (1905-) vaimostaan. Heille syntyi v. 1917 tytär Sinikka, joka tunnettiin myöhemmin pianotaiteilija Sinikka Kuula-Marttisena. Kuula oli Suomen säveltäjien liiton perustajajäsen (1917).

Toivo Kuula opiskeli Helsingin musiikkiopistossa 1900-03 ja edelleen 1906 alkaen. Kuulan instrumentteja olivat piano ja viulu. Hänen sävellyksenopettajiaan olivat ensin Martin Wegelius, sitten Armas Järnefelt ja myöhemmin 1908 Jean Sibelius, jonka vaikutus jäi kuitenkin vähäiseksi. Vuoden 1907 keväällä syntyivät ensimmäiset merkittävät yksinlaulut Tuijotin tulehen kauan ja Suutelo sekä viulusonaatti. Vuoden 1907 kesällä hän keräsi Etelä-Pohjanmaalta 362 kansanlaulua ja 34 polskaa. Näiden pohjalta syntyivät mm. Eteläpohjalaisia lauluja I-II (laulu & piano), Eteläpohjalaisia tansseja (viulu & piano) sekä musiikkia näytelmiin

Vuoden 1908 sävellyskonsertti oli Kuulan lopullinen läpimurto, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan ulkomaille: Bolognaan, Venetsiaan, Firenzeen, Leipzigiin ja Pariisiin. Hän ihaili erityisesti ranskalaista impressionismia mutta myös esim. Wagneria. Venäläisiin säveltäjiin hän suhtautui kielteisesti, pääosin äärisuomenmielisen aatemaailmansa takia. Hänen tuotannossaan impressionismin osuus jäi kuitenkin vähäiseksi; hän oli romantikko, pateetikko ja ennen kaikkea verevä meloodikko. Rytmi on toisarvoinen ja soinnutus tukee melodiaa uskollisesti. Kirkkosävellajien vaikutus on usein havaittavissa, mikä selittyy hänen pohjalaisella perimällään ja lapsuudenvaikutteillaan. Soitinnus on usein massiivista – kuten kuoroteosten soinnutuskin – mutta toisaalta usein myös ranskalaisvaikutteisesti soittimien ominaislaatuun perustuvaa ohuempaa instrumentaatiota.

Kapellimestarina Kuula toimi Oulussa vuosina 1910-11, Helsingissä 1912-15 Robert Kajanuksen orkesterin apulaiskapellimestarina yhdessä Leevi Madetojan kanssa sekä Viipurissa v. 1916 alkaen. Hän myös toteutti laajoja konserttikiertueita ympäri Suomea vaimonsa Alman kanssa.

Vuoden 1918 sodan aikana Kuula oli kapellimestarina Viipurin Musiikin Ystäväin Seuran orkesterissa. Poliittiselta kannaltaan äärivalkoisena hän joutui piileskelemään punaisten miehittämän kaupungin ulkopuolella Säiniöllä. Viipurin valtauksen jälkeen vapunaattona hänet kutsuttiin Valkoisten esikuntaan vappulounaalle, josta siirryttiin juhlimaan kaupungin vapautusta Seurahuoneelle. Juhlissa oli mm. runsaasti apteekeista takavarikoitua pirtua. Illan kuluessa jääkärit, Kuula ja muut vieraat humaltuivat vahvasti. Kuula pyydettiin oman Suojeluskuntamarssinsa sijaan esittämään Sibeliuksen Jääkärimarssia ja häntä syytetiin ryssän kapellimestariksi. Jonkun ylistettyä Saksaa Kuula vaati väkeä ylistämään Suomea. Kahnausta syntyi myöskin kielikysymyksistä suomenruotsalaisen päällystön ja äärimmäisen kiivasluontoisen suomenmielisen Kuulan välille. Kuulaa lyötiin nyrkillä, jolloin hän puolustautui puukon sivalluksella. Kuula joutui pakenemaan pihalle, jonne häntä seurasi kolme jääkäriä. Kuula liukastui, kaatui ja häntä ammuttiin päähän. Sairaalassa Kuula tuli vielä tajuihinsa ja eli yli kaksi viikkoa 18.5.1918 saakka. Surmayön tapahtumien tutkimuksessa ja käräjöinnissä vitkasteltiin, ja molemmat pääepäillyt saivat surmansa hämärissä olosuhteissa vankilapaossa ja veneilyonnettomuudessa, joita on epäilty vaientamistarkoituksessa tehdyiksi murhiksi. Oikeudessa syylliseksi todettiin vankilapaossa ammuttu mies, joten lopulta ketään ei tuomittu Kuulan surmasta. Myöhemmin tapahtumien kulusta on esitetty useampiakin versioita ja niistä on muodostettu erilaisia salaliittoteorioita. Jopa Mannerheimia on arvosteltu passiivisuudesta tapahtumien selvittelyjen johtamisen osalta. Toivo ja Alma Kuula on haudattu vieretysten Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Kuulaa pidettiin omana aikanaan jopa Suomen tärkeimpänä ja etenkin lupaavimpana säveltäjänä Sibeliuksen jälkeen. Hyvin paljon on spekuloitu siitä, millainen hänen kehityksensä ja merkityksensä Suomalaiselle säveltaiteelle olisi ollut, jos hänen elämänsä olisi saanut jatkua. Suppeahkoksi jääneestä orkesterituotannosta eheimpinä ja suosituimpina teoksina voidaan pitää teoksia Orjan poika ja Stabat Mater (keskener., täyd. Madetoja), soitinsävellyksistä viulusonaattia ja pianotrioa (1907-08) sekä viuluteosta Chanson sans paroles (viulu, myös sello-piano-orkesterisovitus). Nykyään ehkä suosituimpia ovat yksinlaulut (n. 20) sekä kuoroteokset (n. 50), jotka ovat suorastaan standardeja konserttiohjelmistoissa sekä amatööri- että ammattimuusikoilla, laulajilla ja kuoroilla.  Kuulan elämää ja tuotantoa käsittelevä kirjallisuus on erittäin laaja. Viimeisin laajamittainen elämäkerta on Juhani Koiviston kirjoittama Tuijotin tulehen kauan (2008, uudistettu laitos Tähtiin kirjoitettu 2018).

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/1436
https://core.musicfinland.fi/composers/toivo-kuula
http://www.elisanet.fi/kuula_seura/