Sekakuoro Oulun Laulun edeltäjä oli vuonna 1921 perustettu Oulun NMKY:n nuorten sekakuoro. Perustajana toimi Diakonissalaitoksen johtajatar Dagny Karonen ja kuoron ensimmäiseksi johtajaksi saatiin Kalajoelta Ouluun … Lue lisää
Keravan Ooppera ry täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Vuosikymmenten aikana yhdistys on esittänyt oopperoita, operetteja, musikaaleja ja laulunäytelmiä sekä valmistanut useita näyttämöllisiä konsertteja uskollisen yleisön … Lue lisää
Tapani Tirilä ja Oulaisten Nuorisokuoro ovat kulkeneet pitkän yhteisen matkan. Kuoron 50-vuotisjuhlakonsertti merkitsee yhden aikakauden päätöstä. ”Totta kai on kaihoisaa jättää nuorisokuorotyö viidenkymmenen vuoden jälkeen”, … Lue lisää
Kamarikuoro Ahjo Ensemble on helsinkiläinen sekakuoro, jonka tavoitteena on uudistaa ja elävöittää kuorokulttuuria monipuolisella ohjelmistolla, poikkitaiteellisilla projekteilla ja luomalla siltoja erilaisten taiteenalojen, genrejen ja yleisöjen … Lue lisää
Kaija Nuoranteen kesä oli rentouttava. Hän vietti kesää sekä Saksassa että Suomessa, nautti läheisten seurasta ja kauniista säistä sekä meren läheisyydestä. — Saan eri-ikäisten lähimmäisten … Lue lisää
Sulasol ry perustettiin vuonna 1922 ja julkaisutoiminta on ollut vahvasti mukana alusta lähtien. Kokosimme tähän artikkeliin yhden Sulasolin julkaiseman teoksen jokaiselta toimintavuodelta. Lukuun ottamatta perustamisvuotta, … Lue lisää
Musiikkineuvos Kaija Viitasalo palkittiin arvostetulla Klemetti-palkinnolla Jyväskylässä 11.6.2022 pidetyillä Sulasol 100 Laulu- ja soittojuhlilla. Sulasolin liittohallitus myönsi Kaija Viitasalolle Klemetti-palkinnon tunnustuksena siitä mittavasta työstä, jota hän … Lue lisää
Vuoden Kuorolevyksi 2021 on valittu Helsingin kamarikuoron Under the Arching Heavens. Valinnan tekivät Suomen kuoronjohtajayhdistys, Sulasol ja YLE. Levy sisältää suomalais-yhdysvaltalaisen säveltäjän Alex Freemanin musiikkia, … Lue lisää
Tässä sarjassa tutustumme Laulu- ja soittojuhlien historiaan Reijo Pajamon toimittaman Laulun ja soiton Sulasol -kirjan sekä vanhojen Suomen Musiikkilehdessä sekä Sulasol-lehdessä julkaistujen juttujen kautta. Tervetuloa … Lue lisää