Kansiokuntoon: Aseta realistinen tavoite ja kerro siitä kaverille (osa 2/10)

Nyt kun edellinen viikko on mennyt unelmakuntoista kansiota mielikuvissa ihaillessa ja intoa uhkuvaa “tänä vuonna teen sen” -asennetta pönkittäessä, on aika ryhtyä tekoihin! 

VIIKKO 2: Aseta realistinen tavoite ja kerro siitä kaverille

Ovatko kansiot päässeet repsahtamaan enemmänkin retuperälle, onko aiemmin hankittu peruskansiokunto palautettavissa kevyellä treenillä vai oletko ajoittamassa kuntohuippua joulukonsertteihin?

💪 Aseta sopiva tavoite lähtötilanteesi huomioiden. Sitoutukaa siihen koko hallituksen ja kuoron/orkesterin/yhtyeen voimin.

💪 Kansiokuntoilun aloittaville kelpo päämäärä on esim. kuntotestin tekeminen eli oman nuotistotilanteen kartoittaminen, budjetin ja suunnitelman luominen tulevan vuoden nuottihankinnoille ja kaikkien joulukonsertissa esitettävien teosten esityslupien hoitaminen kuntoon.

💪 Peruskuntoilijat voivat vaikkapa saattaa jälleen yhden tai kahden joulukonsertissa esitettävän teoksen nuotit tekijänoikeuksien kannalta paraatikelpoisiksi.

💪 Huippukuntoa hakeville tavoitetta on siinä, että jokaisen esiintyjän kaikki nuotit ovat luvalliset, kaikki muutkin joulukonserttien tekijänoikeusasiat ovat kunnossa ja nuottiarkistokin on tekijänoikeuksien mukainen.

💡 Jos joulukonserttiohjelmistoa ei ole vielä lyöty lukkoon, valitkaa siihen mahdollisimman paljon kappaleita, joihin teillä on jo luvalliset nuotit. Mitoittakaa uusien teosten määrä sen mukaan, kuinka moneen teillä on varaa hankkia jokaisella esiintyjälle luvalliset nuotit.

💪 Tavoitteeseen pääsemistä kirittää kummasti se, että kerrot siitä jollekin. Aina parempi, jos saat itsellesi kuntoilukumppanin, joka tsemppaa ja kirittää niinä päivinä, kun itse haluaisit vain jäädä sohvan pohjalle.

💪 Kerro siis tavoitteesi vaikkapa tämän julkaisun kommenteissa ja haasta tägäämällä ystäväkuoro tai -orkesteri mukaan 10 viikossa kansiokuntoon –haasteeseen!

Tällä viikolla personal trainerinanne toimii Puhtaasti-hankkeen vetäjä Susanna Kantelinen, joka näyttää sekä varoittavan esimerkin turhan kunnianhimoisesta tavoitteenasetannasta että oikeaoppisen suorituksen.

Aiemmat osat:

Viikko 1: Henkinen valmistautuminen

Mikä ihmeen Puhtaasti-hanke? Lue lisää verkkosivujen Puhtaasti-osiosta sulasol.fi/puhtaasti!