Reijon nuottivinkit: Talvilauluja

Talvi, tuo vuodenajoista ehkäpä eniten mielipiteitä jakava vuodenaika maassamme! Yksi ei kestä kylmyyttä, toinen pimeyttä. Vastapainona kolmas nauttii lumesta ja ”ulkoleikeistä”, hiihdosta lumisessa metsässä.

Kun katsellaan talven lauluja, liittyy moni niistä nimenomaan lumeen ja talvisiin aktiviteetteihin. Erityisen paljon talvilauluja on tehty lapsille. Niin, tietenkin joulun aika lasketaan talveen ja joululaulujen määrä ylittää kaiken muun, mutta jätetään ne omaan osioonsa loppuvuoteen.

Jos lähdetään tarkastelemaan talviteemaisia lauluja valon kautta, tulee ensimmäisenä mieleeni Jussi Chydeniuksen nuoruuden teos Talviaurinkoa. Se on sävelletty sekakuorolle ja on julkaistu kahden laulun vihkosessa nimeltä Kaksi laulua Aaro Hellaakosken runoihin. Se toinen on nimeltään Kevättä katsomassa, joten siitä myöhemmin. Talviaurinkoa on laulelmatyyppinen laulu, jossa teksti kertoo talven molemmista puolista herkästi ja hellästi. Tekstuuri on homofonista eikä vaikeata, ehkä lukuun ottamatta tonaalisia jippoja, jotka tekevät musiikista mielenkiintoista. Muotona ABA.

Yhdysvaltalaissäveltäjä Eric Barnum on itse myös kuoronjohtaja ja saavuttanut kotimaassaan mainetta ”hieman vaikeamman” kuoromusiikin säveltäjänä. Sulasol on julkaissut viisi Ericin teosta, joista yksi on riipaiseva talvikuvaus G. W. Russellin tekstiin Winter. Teos edustaa ns. uusnykykuoromusiikkia, joka nuottikuvaltaan näyttää modernistiselta, mutta on soinneiltaan ja tehoiltaan lähestyttävää ja tonaaliseen kallellaan. Ilmaisua tehostetaan talvisilla efekteillä puhaltaen ja lähes viheltäen.

Aivan uutta talvilaulustoa edustaa Jaakko Mäntyjärven teos Tag im Winter, jossa teksti on mielenkiintoinen hybridi Kalevalaa ja Heinrich Heinea. Musiikki on Mäntyjärven nokkelaa ja kekseliästä tyyliä, joka kätkee pätkän Robert Schumannin liediä Im wunderschönen Monat Mai.

Reijo Kekkonen
Sulasolin kustannusjohtaja ja
intohimoinen partituurien keräilijä

Muuta talvimateriaalia kuoroille:

Sekakuoroille

  1. L.N. Achté: Suksimiesten laulu
  2. Chydenius: Talvi-iltana
  3. Edelmann: Ensi lumi
  4. Hjelt: Sinä iltana pyrytti lunta
  5. Kaipiainen: Winter heavens
  6. Komulainen: Vinternatten
  7. Mäntyjärvi: To a locomotive in winter
  8. Mäntyjärvi: Ach bittrer Winter
  9. Palmgren: Lumisateella
  10. Palmgren: Talvi-ilta
  11. Sariola: Pakkanen
  12. Sidoroff: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä
  13. E-O. Söderström: Talvilaulu
  14. Karjalainen: Arktisia näkyjä
  15. Wessman: Lysti on lumen lauleskella (kantaatti)

Miesäänisille kuoroille

  1. Aaltonen: Ennen talvea
  2. Madetoja: Talvinen Tiber
  3. Sidoroff: Talvi, tule vasta
  4. Kortekangas: Lumen valo

Naisäänisille kuoroille

  1. Chydenius: Talvi-iltana
  2. Milliken: Lumi ja jää
  3. Wessman: Talvisen pimeä valkea maa – Ikkunain kajoa hangessa

Reijon nuottivinkit on juttusarja, jossa Sulasolin kustannusjohtaja Reijo Kekkonen jakaa asiantuntemustaan Sulasolin laajasta nuottivalikoimasta ajankohtaisiin teemoihin paneutuen.

Reijo Kekkosen kuva: Markku Pihlaja.
Talvinen maisemakuva: Jonna Virtanen.