Vastuullisuus

Sulasolin ja STM:n yhteinen yhdenvertaisuussuunnitelma vuosille 2026–2030 asettaa konkreettisia tavoitteita ja toimenpiteitä liittojen toiminnan kehittämiseksi tehdyn arvioinnin perusteella. Suunnitelma sisältää myös epäasiallisen käytöksen ja häirinnän ehkäisemiseksi tehtäviä toimenpiteitä.

Sulasolin ja STM:n yhdenvertaisuussuunnitelma 2026–2030

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tarkoittavat sitä, että jokaisella ihmisellä on samat oikeudet ja mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa riippumatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta tai sen kokemuksesta, etnisestä taustasta, vammaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta.

Osallisuuden kokemuksella tarkoitamme sitä, että kaikki toimintaamme osallistuvat tuntevat olonsa hyväksytyiksi ja kuulluiksi eivätkä koe tulleensa jätetyksi ulkopuolelle.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on kuvaus siitä, kuinka liitot edistävät työyhteisössään, työnantajana sekä muussa omassa toiminnassaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisevät syrjintää ja puuttuvat siihen.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhdenvertaisuuslain, alan ohjeistusten sekä hyvien käytäntöjen mukaisesti ja sen tavoitteena on varmistaa, että liittojen toiminta on kaikille avointa ja saavutettavaa.

Yhdenvertaisuussuunnitelma perustuu liittojen strategiaan ja arvoihin:

  • musiikin ilo ja yhteisöllisyys,
  • avoimuus,
  • moninaisuus ja vastuullisuus sekä
  • vaikuttavuus.

Suunnitelma on myös osa liittojen vastuullisuusohjelmaa. Kumpikin liitto nimeää yhdenvertaisuusvastaavan, jonka tehtävänä on koordinoida yhdenvertaisuussuunnitelman toteuttamista ja suunnitelman päivittämistä.

Liitot kannustavat turvallisen, avoimen ja syrjimättömän ilmapiirin luomiseen, jolloin jokainen jäsen, työntekijä, vapaaehtoistyöntekijä, tapahtuman osallistuja sekä asiakas ja yhteistyökumppani voi tuntea itsensä arvostetuksi ja mukaan.

Liittojen toiminnassa yhdenvertaisuutta arvioidaan seuraavin osin:

1. Tietoisuus: Rakennamme tietoisuutta vastuullisuudesta, terminologiasta sekä lain määräyksistä koko organisaatiossamme sekä yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Perustana on, että toiminnassamme on nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle.

2. Moninaisuus: Rohkaisemme kiinnittämään huomiota siihen, että eri ikäiset, eri sukupuolia edustavat sekä eri taustoista tulevat henkilöt ovat mahdollisuuksien mukaan tasapuolisesti edustettuina organisaatioiden hallinnossa.

3. Syrjimättömyys: Kiinnitämme huomiota mahdollisiin syrjiviin rakenteisiin toiminnassamme. Tämä voi ilmetä esimerkiksi kielenkäytössä tai käytännöissä, jotka estävät tiettyjä ryhmiä osallistumasta tasavertaisesti tai kokemasta osallisuutta.

4. Toiminnan saavutettavuus: Kiinnitämme huomiota toimintamme saavutettavuuteen.

Edistämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta seuraavilla toimenpiteillä:

  • tietoisuuden lisääminen viestimällä yhdenvertaisuussuunnitelmasta
  • koulutus- ja ohjemateriaalin laatiminen toimintakentälle
  • turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto ja mallipohja jäsenistölle
  • häirintäyhdyshenkilön nimeäminen tapahtumiin
  • työntekijöiden tietämyksen pitäminen ajan tasalla
  • hyvien käytänteiden jakaminen
  • kannustaminen eri ikäisten, sukupuolten, kulttuurien ja vähemmistöjen edustukseen hallinnossa
  • sukupuolen moninaisuuden huomioiminen esimerkiksi julkaistavissa nuoteissa ja kuoromuotojen nimityksissä
  • toimintaohjeiden ja käytänteiden kehittäminen moninaisuuden vahvistamiseen ja syrjinnän ehkäisemiseen
  • käsittelyohjeistuksen laatiminen syrjintätapausten käsittelyyn
  • saavutettavuuden parantaminen ja digitaalinen ja fyysinen esteettömyys

Sulasolin ja sen jäsenyhdistysten toiminta on matalan kynnyksen toimintaa, johon jokainen on tervetullut. Jokaisella jäsenyhdistyksellä on myös tasaveroinen mahdollisuus osallistua Sulasolin päätöksentekoon virallisissa liittokokouksissa sekä tekemällä aloitteita ja antamalla palautetta Sulasolin toimistolle ja liittohallitukselle.

Sulasolin toiminnassa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet. Entistä kestävämmän toiminnan toteuttamisessa referensseinä ovat mm.

Ympäristövastuusuunnitelman laatiminen on aloitettu vuonna 2026 yhdessä STM:n kanssa.