Kuuma kesä on takana ja lämmin syksy edessä. Syksy on toisille ikävää aikaa sateineen ja kuraisine katuineen, mutta toisille taas ihanaa odotettavaa ruskan, kirpeän kirkkaiden aamujen ja harrastusaktiviteettien alkamisen merkeissä. Syksy käsitteenä toki sisältää erilaisia sääilmiöitä, mutta yleisimpiä stereotypioita lienevät juuri nuo märkyys, kirkkaus ja luonnon värikylläisyys harmauden vastapainona.
Kuorojen syyskonsertteihin ja muihin ajankohdan esiintymisiin löytyy monta mainiota ja koskettavaa laulua ja laajempaakin teosta, joihin kannattaa paneutua ja tutustua kunnolla.
Yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista suomalaisista syysrunoista on Lauri Pohjanpään Syksy, tuo ”Kaksi vanhaa, vanhaa varista nuokkuu hiljaa pellon aidalla…”. Se on sävelletty useaan kertaan ja Teoston rekisteristäkin löytyy jopa 20 kyseiseen runoon sävellettyä laulua. Sulasolin katalogissa niistä on kaksi: Kullervo Karjalaisen (S0305) ja Jorma Panulan (S0114) säveltämät.
Uusin syyslaulu löytyy Jaakko Mäntyjärven teoksista. V. A. Koskenniemen runo on saanut sävelasun sekakuorolle sekä miesäänille. Sekakuoroversio on alkuperäinen ja se kantaesitettiin viime laulukaudella.
Huomionarvoista on, että SSAA-kuoroille löytyy vähiten syyslauluja… Hmmm.
Joka tapauksessa syksy lähtee vauhdilla käyntiin Sulasolin syyslaulujen kanssa!
Reijo Kekkonen
Sulasolin kustannusjohtaja ja
intohimoinen partituurien keräilijä
SATB-kuoroille
Marja-Liisa HILANDER
Syysmetsässä (S2332)
Peter HILLI
Novembermorgon (S2944)
Heikki KLEMETTI
Keltaiset lehdet (S0002/3)
Timo LESKELÄ
Syksy (S0677)
Juice LESKINEN
Syksyn sävel (S0333)
Heikki LIIMOLA
Höst (S2576)
Om hösten (S2576)
Olli MOILANEN
Ruskan värjäämät lehdet (S2479)
Jaakko MÄNTYJÄRVI
Herbsttag (S1489)
Syksy (S2993)
Minna WESSLUND
Syyslaulu (S1593)
TTBB-kuoroille
Kaj-Erik GUSTAFSSON
Syksy (S2805)
Armas JÄRNEFELT
Peltomiehen syyslaulu (S0486)
Ilkka KUUSISTO
Syksy (S0306)
Jaakko MÄNTYJÄRVI
Syksy (S2994)
Einojuhani RAUTAVAARA
Syksy virran suussa (S0350)
SSAA-kuoroille
Jukka KANKAINEN
Syksyn lyyra (S1926)
Juhani KOMULAINEN
Syyskesän ilta (S0658)
Reijo Kekkonen
Sulasolin kustannusjohtaja ja
intohimoinen partituurien keräilijä
Reijon nuottivinkit on juttusarja, jossa Sulasolin kustannusjohtaja Reijo Kekkonen jakaa asiantuntemustaan Sulasolin laajasta nuottivalikoimasta ajankohtaisiin teemoihin paneutuen. Sarjan aiemmat osat ovat:
Reijo Kekkosen kuva: Markku Pihlaja