Vieraskynä: Kuoro Ziemeļmeita toteutti konserttiprojektin Tulijoki pohjoislatvialaisen Atzele-kuoron kanssa ja on matkalla Latvian laulujuhliin

Ziemeļmeita Tulijoki-konsertissa Loimaalla 11.11.2022, johtajana Ilmārs Millers. Kuva Jānis Ķirpītis

Yhteiskonsertin järjestäminen ulkomaalaisen kuoron kanssa ja ulkomaalaisten kuorovieraiden vastaanottaminen koronarajoitusten päätyttyä tuntuu samalta kuin ensimmäisten vieraiden kutsuminen kotiin pitkän eristäytymisen jälkeen. Paitsi, että tämä vaatii paljon enemmän työtä ja jännitystä, mutta toki antaa myös paljon runsaammin iloa!

Jokainen ihminen suunnittelee tulevaisuutta, mutta kuorolaisena on usein aktiivisessa roolissa koko kuoron tulevaisuuden suunnittelussa. Koronan aikana elimme epävarmuuden kanssa, suunnitteleminen monimutkaistui ja vaikeutui: pidä vaan nyt kynttiläsi vakan alla, mutta ylläpidä liekkiä, älä anna sen sammua! Nythän me kaikki jo tiedämme tunteen, kun harjoitukset peruuntuvat, konsertit siirtyvät ja konserttimatkoille hankitut matkaliput täytyy peruuttaa. Siksi jokaisesta toteutuneesta askeleesta iloitsemme moninkertaisesti.

Nyt pääsemme kertomaan, millaista helpotusta ja riemua tunsimme, kun saimme vietyä loppuun suurenmoisen Tulijoki-projektin, joka sisälsi kaikki tiedossa olevat pandemian riskit, mutta onnistui moitteettomasti!

Kahden kuoron projekti valmisti kuoroja myös Latvian laulujuhlille

Projektiin osallistui kaksi laulajarikasta kuoroa, Espoossa toimiva Latvialais-suomalainen kuoro Ziemeļmeita ja Pohjois-Latvian Alūksnen kulttuurikeskuksen opettajien kuoro Atzele. Tulijokea voidaan kutsua jopa konserttien sarjaksi, koska esiinnyimme kahdessa paikassa, Loimaalla Heimolinnassa 11.11.2022 ja Helsingissä Balderin salissa 12.11.2022. Yöpyminen järjestettiin Loimaan evankelisen kansanopiston asuntolassa ja Ziemeļmeitan kuorolaisten kodeissa. Konserttisarja päättyi riemukkaaseen juhlaan, jossa syötiin, juotiin, tanssittiin ja tietenkin laulettiin. Aiemmin mainituista riskitekijöistä huolimatta suunnitelma toteutui täydellisesti! Kynttilä nostettiin vakan alta korkealle ja se loisti koreasti ja valoisasti.

Tulijoki oli täyspitkä konsertti, jossa oli väliaika. Ensimmäisessä osassa kumpikin kuoro esitti oman ohjelmansa, joka sisälsi myös suomalaisia lauluja. Konsertin toisessa osassa Ziemeļmeita ja Atzele sytyttivät todellisen tulijoen kahdellatoista laulullaan! Esitettiin ensi kesänä järjestettävien Latvian XXVII laulujuhlien kauneimpia kappaleita. Tämä oli tärkeä ponnistus molemmille kuorolle, jotka valmistuvat laulujuhliin täyttä päätä.

Latvian laulujuhlat ovat suuri ja suosittu kulttuuritapahtuma

Latviassa laulujuhlat ovat maan tärkein, koko kansan yhdistävä kulttuuritapahtuma. Ne harvat ihmiset, jotka eivät laula kuorossa tai johda sellaista, ovat todennäköisesti mukana jossakin tanssiryhmässä, ja jos ei sielläkään, niin silloin he toimivat logistiikka-, catering- tai perinnepukujen ompelijaverkostossa, tai jollakin muulla hyödyllisellä tavalla puhaltavat kirkkaasti hehkuvaan laulujuhlien hiileen.

Kuorot ovat laulujuhlaliikkeessä tärkeimmässä roolissa, ja heihin kohdistuvat myös suurimmat odotukset. Ohjelmisto on pitkä ja vaativa. Tulevana kesänä Riian Metsäpuiston legendaariselle laululavalle on suunnitteilla peräti kaksi täyspitkää suurkonserttia eri ohjelmistoineen. Laulujuhlien kanssa samaan aikaan järjestetään myös tanssijuhlat. Laulu- ja tanssijuhlien osana järjestetään lukuisia isoja eri tyylisuuntien konsertteja, teatterinäytöksiä, konferensseja, näyttelyitä, jumalanpalveluksia, käsityömarkkinoita ja paljon muutakin.

Kaksi viikkoa kestävillä laulujuhlilla riittää tekemistä

Juhlat kestävät miltei kaksi viikkoa ja on täysin mahdotonta päästä näkemään edes puolta tarjolla olevista tapahtumista. Joukossa on paljon ilmaistapahtumia, mutta tuhannet liput juhlan pääkonsertteihin myydään loppuun yleensä silmänräpäyksessä. Siksi helpoin tapa päästä osaksi latvialaisen laulujuhlan tunnelmaa on osallistua siihen kuorona.

Mainostan vielä, että latvialaisissa laulujuhlissa tuhansille osallistujille tarjotaan ilmaiset ruokailut (uskomatonta kyllä, catering-järjestelyt tuhansille toimivat ja allekirjoittaneella on kokemusta tästä). Osallistujat saavat myös maksutta katon päänsä päälle Riian koulujen asuntoloista tai luokkahuoneista (jotkut asuntolat vuokraavat lakanoita ja pyyhkeitä, mutta yleisin tapa on nukkua omassa makuupussissa ilmapatjalla) sekä ilmaiset julkisen liikenteen liput (toimii!).

Sen lisäksi maan parhaat artistit viihdyttävät laulujuhlaväkeä juhlien avajaiskonsertissa ja päätöskonsertin jälkeisessä megakaronkassa, jossa tietenkin lauletaan koko yö seuraavaan aamuun asti! Näihinkin tapahtumiin osallistujat pääsevät ilmaiseksi.

Tulijoki-konsertit toivat latvialaista kuoroperinnettä suomalaisen yleisön saataville

Jokainen kuoro valmistautuu tapahtumaan uutterasti, ja ensi vuoden huhtikuussa pidetään kuorokatselmukset, joissa kuorot esittävät asiantuntevalle ja vakavailmeiselle jurylle heille arvotut kappaleet. Ulkomailla toimivat kuorot saavat lähettää tallenteen, jos eivät pääse paikan päälle Latviaan. Tulijoki-konserttien sarja mahdollisti suomalaisen yleisön nauttia latvialaisen kuorolauluperinteen antimista juuri oikeana hetkenä, kun kuorot tavoittelevat parasta mahdollista laulukuntoaan ennen laulujuhlien karsintoja.

Konserttien jälkeen molempien kuorojen energiset ja kokeneet johtajat, Ilmārs Millers ja Jānis Baltiņš, vaikuttivat tyytyväisiltä. Latviassa majaileva Ilmārs on johtanut Suomessa toimivaa ja viikoittain harjoittelevaa Ziemeļmeita-kuoroa pian jo 10 vuotta. Matkustettuaan Latviasta Suomeen ja takaisin kerran viikossa, hän jos kuka tietää, mitä on oikea kuoronjohtajan sisu. Ziemeļmeitan lisäksi hän johtaa kuoroja myös Latviassa ja toimii kuoronjohtamisen lehtorina Jāzeps Mediņš -musiikkilukiossa Riiassa.

Vierailevan Atzele-kuoron johtaja Jānis Baltiņš taas on Latvian kokeneimpia ja menestyksekkäimpiä kuoronjohtajia. Hän johtaa kuoronjohtamisen tiedekuntaa Jāzeps Mediņš -musiikkiakatemiassa sekä kuoronjohtamisen osastoa Jāzeps Mediņš -musiikkilukiossa Riiassa. Lisäksi Jānis toimii Siguldan maakunnan kuorojen ylijohtajana. Ensi vuonna hän on saavuttamassa kuoronjohtamisen korkeimman mahdollisen mittapaalun Latviassa; kesällä 2023 hän pääsee johtamaan laulujuhlien suurkuoroa ensimmäisen kerran.

Video kuorojen valmistautumisesta konserttiin

Videon haastattelussa Ilmārs jakaa kokemuksiaan pitkäaikaisesta työstään Ziemeļmeitan kanssa, Jānis puhuu lämpimästi ulkolatvialaisten kuorojen ponnisteluista ja Ziemeļmeitan puheenjohtaja, Inese, puhuu avoimesti kuoron tärkeydestä hänen elämässään. Kiitämme Jānis Ķirpītista näiden keskusteluiden sekä maagisten hetkien tallentamisesta yhteisharjoitusten ja konserttien aikana!

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.

Konsertteja tukivat: Latvian Kulttuuriministeriö, World Association of Free Latvians, European Latvian Association, Latvian suurlähetystö Helsingissä, Loimaan kunta, Loimaan evankelinen kansanopisto, Alūksnen kunta ja Alūksnen kulttuurikeskus.

Zane Balode,
Ziemeļmeita-kuoron laulaja

 

Tapahtuuko kuorossanne tai orkesterissanne? Haluatko kirjoittaa siitä Vieraskynä-artikkelin? Ota yhteyttä lehti@sulasol.fi!