Vieraskynä: Hevistä oopperaan taipuva Kamarikuoro Värinä täyttää 10 vuotta

Helsinkiläinen Kamarikuoro Värinä juhlii kymmenvuotista taivaltaan esittäen barokkia ja nykymusiikkia, mikä kuvastaa paljon ehtineen kuoron monipuolisuutta. Temppeliaukion kirkossa lauantaina 28.10.2023 klo 18 pidettävä Gloria!-juhlakonsertti ylistää musiikkia ja elämää.

Värinä syntyi elokuussa 2013, kun joukko kokeneita opiskelijakuorolaisia halusi perustaa itselleen valmistumisen jälkeisen kuorokodin. Nykyisin 40-jäsenisen, laulun ilon ja intohimon innoittaman sekakuoron perusti ja sitä johtaa edelleen Noora Hirn.

Värinän ilmeikkäät sopraanot Tampereen Sävelessä 2017. Kuva: Maarit Kytöharju

 

Kultaisia leimoja ja diplomeja

Värinän ohjelmisto on paljolti klassista kuoromusiikkia. Kuoro on omimmillaan viimeksi kuluneiden reilun sadan vuoden aikana sävelletyn pohjoismais-baltialaisen musiikin parissa, mutta musiikillista palettia on vuosien varrella laajennettu ajallisesti ja tyylillisesti. Onpa kuoro laulanut heviäkin Stratovariuksen Survive-albumilla, joka nousi syksyllä 2022 listaykköseksi!

Noora Hirn on kehittänyt pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti kuoron osaamista, jota on testattu säännöllisesti kilpailuissa. Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa Värinä on laulanut kaksi kertaa. Vuonna 2015 ensiesiintyminen tuotti yhden kultaleiman. Kaksi vuotta myöhemmin yllettiin kahteen kultaleimaan – eikä sinä vuonna kolmea kultaa jaettukaan.

Kesällä 2019 Värinä menestyi komeasti Anton Bruckner -kuorokilpailussa Linzissä Itävallassa: kuoro palkittiin kultadiplomein, voitti kamarikuorosarjan ja saavutti kisan korkeim­mat pisteet. Tämän perusteella Värinä on nykyään sijalla 21 kansainvälisen Interkultur-kuoro­jär­jes­tön maailman parhaiden kamarikuorojen ranking-listalla.

Satumetsäksi naamioitunut Värinä eläytyi unettoman pikkukarhun nukuttamiseen. Kuva: Mia Järvisalo

 

Taaperodraama ja neuvosto-operetti

Uusia yleisöjä ja esitystapoja etsivä kuoro ei pelkää haasteita. Värinä on tehnyt muun muassa brunssi- ja tanssikonsertin ja esiintynyt niin mummoille kuin vangeillekin.

Syksyllä 2022 toteutetut Ei nukuta! -esitykset olivat täysin uudenlainen konserttikonsepti. Alle kouluikäisille suunnattujen dramatisoitujen konserttien ohjelmisto koostui lähinnä mo­der­nista kuoromusiikista. Pikku Kakkosesta tuttu Isa-Eerika Lehto kertoi tarinaa, ja satumetsäksi naamioitunut kuoro eläytyi innokkaasti unettoman pikkukarhun nukuttamiseen laulaen ja tanssien.

Värinä on muutenkin tullut tunnetuksi rohkeasta heittäytymiskyvystään, jota on koeteltu myös näyttämöllä. Vuonna 2016 Värinä esiintyi Georg Friedrich Händelin Theodora-oratorion dramatisoidussa Suomen ensiesityksessä.

Murheellisen marttyyritarinan vastakohta oli Opera BOXin tuotta­ma Dmitri Šostakovitšin Lempeä lähiössä -operetin Suomen ensi­esi­tys, jossa Värinä oli mukana tammikuussa 2023. Ohjaus tarjosi kuorolle moninaista hulluttelevaa näyttämötoimintaa, ja eturivin kriitikot kehuivat värinäläisiä niin laulajina kuin näyttelijöinäkin.

Värinäläiset yllättivät – ehkä itsensäkin – näyttelijänlahjoillaan Lempeä lähiössä -operetissa. Kuva: Markku Pihlaja

Pimeän kirkon rauha

Värinän jouluperinteisiin ovat alusta asti kuuluneet suositut Rauhaa-konsertit hämärässä, vain muutaman kynttilän valaisemassa kirkossa. Kauniit, hitaat sävelmät suovat lepohetken kesken joulunalusajan kiireiden. Rauhaa-konserttien ainutlaatuinen tunnelma tallennettiin vuonna 2019 Värinän ensilevylle, joka sai kriitikoilta erinomaisen vastaanoton.

Värinä kutsuu joulukonsertteihinsa hyväntekeväisyytenä vuosittain vaihtuvan ilmaisryhmän, jolle tauko arkeen on erityisen tarpeen. Kutsun ovat saaneet muun muassa yksinhuoltajat ja omaishoitajat.

Rauhaa-konsertit päättävät myös kuoron juhlasyksyn. Ensimmäinen konsertti on ma 11.12.2023 klo 19 Paavalinkirkossa ja toinen to 14.12.2023 klo 20 Kallion kirkossa.

Kuva: Mia Järvisalo

 

Barokkia ja nykymusiikkia juhlakonsertissa

Kamarikuoro Värinän Gloria!-juhlakonsertin monipuolisessa ohjelmistossa soi tunteiden koko kirjo surusta kaipaukseen, pelkoon, rakkauteen, vihaan, lohtuun ja toivoon, päällimmäisinä kuitenkin ilo ja riemu.

Kaksi barokin mestariteosta saa rinnalleen nykysäveltäjien musiikkia. Yhdessä James Kahanen johtaman Helsingin Kamariorkesterin kanssa Värinä esittää Jan Dismas Zelenkan Magnificatin ja Johann Sebastian Bachin h-mollimessustakin tutun kantaatin Gloria in excelsis Deo.

Lisäksi kuullaan modernia kuoromusiikkia: Jaakko Mäntyjärven Estonian haaksirikosta kertova Canticum calamitatis maritimae, Caroline Shaw’n Allemande Pulitzer-palkitusta sarjasta Partita for 8 Voices, Karin Rehnqvistin hypnoottinen Natt över jorden, ukrainalaisen Hanna Havryletsin tummasävyinen Molytva – Rukous sekä Linda Alexanderssonin ylistävä Gloria tibi.

Konsertissa saa myös kantaesityksensä Värinän Pasi Lyytikäiseltä tilaama Tässä on lohtu. Tekstin on kirjoittanut kuorolaisilta koottujen ajatusten pohjalta runoilija Henriikka Tavi, joka itsekin laulaa Värinässä.

Gloria! – Kamarikuoro Värinä 10 vuotta
Temppeliaukion kirkko 28.10.2023 klo 18
Liput 30/20 e.

Lisätietoja ja ennakkolippuja saa Värinän uusilta nettisivulta www.kamarikuorovarina.fi

Jere Jäppinen
puheenjohtaja

Kamarikuoro Värinä

 

Tapahtuuko kuorossanne tai orkesterissanne? Haluatko kirjoittaa siitä Vieraskynä-kirjoituksen? Ota yhteyttä lehti@sulasol.fi!