Uusi työntekijä

Sulasolin joukkoon liittyi tänään uusi työntekijä, kun Jonna Virtanen aloitti työt osa-aikaisena viestintäasiantuntijana. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja pääaineena hänellä oli ranskalainen filologia ja sivuaineena muun muassa viestintä ja johtaminen. Jo opiskeluaikana hän kuitenkin innostui järjestötyöstä, ensin ainejärjestössä ja sen jälkeen harrastuksiensa parissa. Aiemmissa töissään Jonna on tehnyt monipuolisia viestinnän tehtäviä sosiaalisesta mediasta painettuun sisältöön. Vapaa-ajallaan hän harrastaa muun muassa gaelilaista jalkapalloa ja erilaisia käsitöitä huonekalujen entisöinnistä ompeluun. Uusimpana harrastuksena Jonnalla on viulun soittaminen, jonka aloittamisesta tulee ensi viikolla kuluneeksi vuosi.

”Haluan työssäni edistää yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, joten järjestötyö sopii minulle paremmin kuin hyvin. Minusta on motivoivaa tehdä työtä, jossa näkee työnsä jäljen. Innostun siitä, miten monipuolista viestinnän tekeminen on ja odotankin innolla, että pääsen siirtämään osaamiseni Sulasolin toimintaan. Toivottavasti pääsen myös näkemään teitä jäseniä erilaisissa tapahtumissa tulevaisuudessa. Siihen asti kuulen mielelläni teidän toiveitanne ja ideoitanne Sulasolin viestintään liittyen muita kanavia pitkin!”

Varmimmin Jonnan tavoittaa maanantaista keskiviikkoon joko sähköpostitse jonna.virtanen@sulasol.fi tai puhelimitse 050 534 0513. Tervetuloa taloon, Jonna!