Tapahtumateollisuuden toimialajärjestöt vaativat hallitukselta toimia

Tapahtumateollisuuden toimialajärjestöt vaativat hallitukselta toimia koko toimialan avaamiseksi ja kilpailukyvyn varmistamiseksi

Yli kaksikymmentä Tapahtumateollisuuden jäsenjärjestöä ottaa yhdessä kantaa toimialan elpymisen puolesta. Koronakriisin myötä laajasti yhdistynyt toimiala vaatii hallitukselta nopeita toimia kaikkien ammattimaisesti järjestettyjen tapahtumien avaamiseksi ja tapahtumaliiketoiminnan elpymisen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Toimialan yhteinen tahto on rokotuskattavuuden noustessa luopua kaikista tapahtumiin kohdistuvista rajoituksista. Samalla toimiala katsoo, että tapahtumaliiketoiminnan vaatima ennakoitavuus ja asiakkaiden luottamuksen vahvistaminen edellyttävät työkaluja, joilla varaudutaan myös mahdollisiin uusiin epidemia-aaltoihin.

Koronapassi vahvistamaan asiakkaiden luottamusta, taloudellisia tukia jatkettava elpymisen vauhdittamiseksi

Toimiala vaatii, että turvavälisäädöksen poistaminen tartuntatautilaista tuodaan eduskunnan käsittelyyn välittömästi. Koronapassin kiireellistä valmistelua on jatkettava samanaikaisesti, jotta se voidaan ottaa käyttöön siinä tilanteessa, jos rajoituksia on pahenevan epidemiatilanteen vuoksi välttämätöntä asettaa. Toimiala katsoo, että koronapassia käyttävien tapahtumien tulee voida toimia ilman rajoituksia.

Tapahtumateollisuuden yritysten liiketoiminta on rajoitusten vuoksi yhä laajasti pysähdyksissä ja kannattavuus heikkoa. Taloudellisia tukia on tämän vuoksi jatkettava niin kauan kuin liiketoimintaan kohdistuu rajoituksia. Lisäksi pitkän kriisin jälkeen on toimialan yritysten liiketoiminnan uudelleen käynnistymistä tuettava edelleen epävakaana jatkuvassa tilanteessa.

Tapahtumateollisuuden toimialan yhteisenä tahtona on palauttaa myös tapahtumakävijöiden luottamus, joka on kärsinyt koronakriisin aikana osin aiheettomasti. Ammattimaisilla tapahtumajärjestäjillä on monipuoliset keinot ja kyky huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta. Toimialalla on aina tehty päivittäistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa ja varauduttu kattavasti erilaisiin riskeihin.

Kokonaisuutena 2,35 miljardin euron arvoinen toimiala tarjoaa työtä lähes 200 000 työntekijälle. Tapahtumilla on lisäksi laajoja aluetaloudellisia ja hyvinvointivaikutuksia. Julkisuudessa käyty keskustelu ja tapahtumia leimaavat huolimattomat kommentit aiheuttavat alan toimijoille suuria tappioita. Samaan aikaan kentältä ja päivittäisestä viranomaisyhteistyöstä kantautuva viesti on ollut pääosin positiivinen ja ammattimaisten tapahtumajärjestäjien vastuullisuutta kiittävä.

Tapahtumateollisuus ry on tapahtumaelinkeinon valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka jäsenenä on yli 20 toimialajärjestöä ja yli 220 alan yritystä. Tapahtumateollisuus edustaa kulttuuri-, viihde-, urheilu-, messu-, yritys-, kongressi-, markkina- ja hengellisten tapahtumien järjestäjiä, tapahtumapaikkoja, tapahtumatekniikan ja -rakenteiden palveluita, tapahtumien lipunmyynti-, esiintyjä-, turvallisuus- ja cateringpalveluita, tapahtumamyyjiä sekä muita tapahtumille suunnattuja palveluja, suunnittelua ja konsultointia.

Tapahtumateollisuuden kokonaisarvo on 2,35 miljardia euroa. Tapahtumateollisuudessa toimii 3 200 yritystä ja ala työllistää lähes 200 000 ihmistä.

www.tapahtumateollisuus.fi 

 

Yhteystiedot:

Sulasol ry
Sanna Katajavuori
toiminnanjohtaja

p. 050 562 8884
sanna.katajavuori@sulasol.fi

 

Tapahtumateollisuus ry
Maria Sahlstedt
Johtaja, vaikuttaminen & viestintä

p. 040 147 0693
maria.sahlstedt@tapahtumateollisuus.fi