Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat antaneet 23.10.2020 suosituksen, joka koskee sisätiloissa järjestettävää liikunta- ja kulttuuritoimintaa koronaepidemian aikana. Suositus tarkentaa hallituksen 23.10.2020 tekemää periaatepäätöstä, joka sisältää valtakunnalliset ja alueelliset suositukset, joilla tuetaan alueellisia toimia epidemian leviämisen estämiseksi. Kuorolaulu on nostettu näissä suosituksissa yhdeksi korkean riskin harrastukseksi. Riski perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan siihen, että isompi ihmisryhmä kokoontuu sisätiloissa ja käyttää kovaa ääntä, jolloin aerosolit ja pisarat leviävät. Mediassa on laajasti uutisoitu muutamasta tapauksesta, joissa koronavirus on levinnyt kuoroharjoituksissa tai -konsertissa. Nämä tapaukset ovat kuitenkin pandemian alkuvaiheesta, kun ei vielä noudatettu nykyisiä turvaohjeita.
Musiikkijärjestöt antoivat elokuussa 2020 ohjeistuksen musiikkiryhmien syyskauden harrastetoimintaan koronaepidemian aikana. Tuo ohjeistus on edelleen paikkansapitävä. Kuorot ovat saamiemme tietojen perusteella ottaneet antamamme ohjeet hyvin käyttöön, ja näin kuorojen toiminta on jollain tasolla jatkunut vaikeasta tilanteesta huolimatta. Hyvä käsi- ja yskimishygienia, riittävät turvavälit sekä hyvin ilmastoitu ja riittävän iso harjoitustila ovat olennaisia turvatekijöitä kokoontumisissa. Harjoituksiin ei lähdetä, mikäli on minkäänlaisia flunssaoireita. Myös maskien käyttö laulettaessa on suositeltavaa ainakin niillä alueilla, joissa epidemia on joko kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Kuorolaisille on suositeltu Koronavilkun asentamista, jotta järjestelmän kautta hälytyksen saaneet laulajat osaavat jättäytyä varoajaksi pois yhteisistä kokoontumisista. Kuorot ovat myös kehittäneet erilaisia vaihtoehtoisia tapoja jatkaa harjoittelua ja esiintymisiä koronaturvallisesti esimerkiksi tietotekniikkaa hyväksikäyttäen. Vaikka kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyy aina jonkinlainen tartuntariski, on kuorolaulua mahdollista edelleen harrastaa kohtuullisella riskillä turvallisuusohjeet huomioiden.
Kuorokentältä kuuluu hätähuutoja kuorojen taloudellisen tilanteen osalta, koska kuorot perustavat taloutensa pitkälti esiintymisten ja konserttien varaan. Useimmat kuorot toimivat vailla säännöllistä julkista tukea tai muuta ulkopuolista rahoitusta, jolloin toiminnan jatkuminen mahdollisimman normaalisti on kuoroille elinehto. Kuorotoiminnalla on merkittävä rooli suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä. Vaikutukset harrastajien hyvinvointiin ovat kiistattomat, ja kuorot myös työllistävät lukuisia musiikin ammattilaisia. On tärkeää, ettei kuorolaulua syyllistetä tässä pandemiatilanteessa vaan sen harrastamisessa sovellettaisiin valtioneuvoston ja THL:n suosittelemia alueellisia toimia pandemian eri vaiheissa. Toivomme myös, että Suomessa ja maailmalla meneillään olevat tutkimushankkeet tuottavat lisää tietoa koronaviruksen leviämistavoista ja suojautumiskeinoista.
Sulasol ry
Tomi-Pekka Niukkanen, puheenjohtaja
Sanna Katajavuori, toiminnanjohtaja
Linkit:
- https://sulasol.fi/musiikkiryhmien-syyskauden-harrastetoiminta-koronaepidemian-aikana/
- https://mieskuoro.fi/kannanotto-kuorotoiminnan-turvallisen-jatkamisen-puolesta-16-10-2020/
- https://valtioneuvosto.fi/etusivu
- https://minedu.fi/-/periaatepaatos-yleisotilaisuuksista-ja-harrastustoiminnasta
- http://www.avi.fi/web/avi/ajankohtaista;jsessionid=D8D665DA8928C0AB2913825697F53B3F
- https://www.hus.fi/sites/default/files/2020-10/Suositus_koronavirustartuntojen_ehkaisemiseksi_harrastustoiminnassa.pdf
- https://www.muusikkojenliitto.fi/leviaako-korona-musiikkiesityksissa-tutkimusraportit-tarjoavat-uutta-tietoa-tarkeaan-kysymykseen/
- https://academic.oup.com/cid/advance-article/doi/10.1093/cid/ciaa1241/5908276
- https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/02786826.2020.1812502