Sanna Katajavuori valittiin Sulasolin toiminnanjohtajaksi

Kulttuurituottaja, KTM Sanna Katajavuori on valittu Sulasolin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Katajavuori aloittaa tehtävässä elokuussa 2019 nykyisen toiminnanjohtajan Virpi Häyrisen siirtyessä eläkkeelle. Katajavuori on tehnyt töitä taloushallinnon ja kansainvälisen liiketoiminnan parissa ja toiminut viimeisen vuosikymmenen monipuolisissa ja vastuullisissa kulttuurialan tehtävissä. Pääkaupunkiseudun kuoroelämässä Katajavuori on toiminut 1970-luvulta lähtien, laulaen lapsikuorossa, opiskelijakuorossa sekä kamarikuoroissa.

Katajavuori saa syksyllä luotsatakseen yhden Suomen suurimmista musiikkialan järjestöistä, jonka keskeisenä tehtävänä on edistää suomalaisen kuorolaulun ja orkesterimusiikin harrastusmahdollisuuksia. ”Katajavuoren vankka kokemus ja osaaminen kulttuurialalla tuo erinomaista lisää Sulasolin toimintaan. Hänen keskeisinä tehtävinään onkin kehittää järjestön toimintaa vastaamaan entistä paremmin jäsenistömme tarpeisiin. On hienoa saada Sannan monipuolinen osaaminen vahvistamaan meitä”, linjaa Sulasolin puheenjohtaja Tomi-Pekka Niukkanen