Klemetti-palkinto Anneli Julénille

Musiikin maisteri, kuoronjohtaja Anneli Julén palkittiin arvostetulla Klemetti-palkinnolla Tampereella 7.6. pidetyssä Sulasolin ylimääräisen liittokokouksen yhteydessä. Palkinto myönnetään kahden vuoden välein henkilölle, joka on ansiokkaasti työskennellyt harrastemusiikkitoiminnan ja Sulasolin tavoitteiden hyväksi.

Anneli Julén työskentelee musiikinopettajana ja johtaa useita eri kuoromuotoja edustavia kuoroja. Hänen johdollaan laulaa mm. Lopen Lapsi- ja nuorisokuoro, Naiskuoro Timotei, Kamarikuoro Gaudete!, Hämeenlinnan Mieskuoro ja Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro Louhi. Lisäksi Julén toimii laulu- ja musiikkikurssien kouluttajana.

Anneli Julén valittiin Vuoden kuorojohtajaksi 2016 ja hänet on kahdesti palkittu parhaana kuoronjohtajana kasainvälisissä kuorokilpailuissa. Julénin johtama Naiskuoro Timotei valittiin vuoden naiskuoroksi tänä vuonna.

Anneli Julén toimi vuonna 2017 pidettyjen Hämeenlinnan Laulu- ja soittojuhlien taiteellisena johtajana. Viime vuonna hänet valittiin Sulasolin taiteelliseksi johtajaksi.

Vuonna 1922 perustettu Sulasol ry. on maamme merkittävimpiä harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasolin keskeisenä tehtävänä on edistää jäsentensä toimintaa ja osallistua suomalaisen musiikkielämän kehittämiseen.

Klemetti-palkinto on suuruudeltaan 2 500 euroa. Nimensä palkinto on saanut maineikkaalta musiikkipersoonalta Heikki Klemetiltä, jolla oli vahva rooli Sulasolin perustamisessa ja kehittämisessä vuosikymmenten ajan.

(Kuva Ahti Viluksela)