Harrastus vertaansa vailla – Leena ja Heikki Rahkola ovat laulaneet kuorossa suurimman osan elämästään

Heikki ja Leena seisovat ja hymyilevät hiihtomajan ulko-oven edessä

Elettiin kevättä 1951. Kalajoella nuoret kokoontuivat kylän raitille seurustelemaan toistensa kanssa. Leena Himanka ja Heikki Rahkola olivat sillanpäässä vaihtaneet ihastuneita katseita jo ennen rippikoulua, ja he alkoivatkin pian kulkea käsi kädessä omia polkujaan.

– Joskus poikaystävä tuli riiuulle autolla, ja koska hän 15-vuotiaana oli auton rattiin alaikäinen, piti auto pysäköidä mummon saunan taakse, ettei kukaan olisi nuorta kuskia nähnyt, nauraa Leena Rahkola (85).

Heikki (85) taustoittaa, että syksyllä 1951 isä oli ostanut ensimmäisen auton. Kahdella vanhemmalla veljellä oli ajokortti, mutta he olivat lähteneet työn perään maailmalle.

– Vanhemmat olivat innokkaita seuroissa kävijöitä, joten minä otin asiakseni kyyditä heitä seurapaikalle ja muillekin asioille. Kait minä virkakunnankin vakuutin, kun katsastutin auton kolmesti ilman ajokorttia. Vasta vuonna 1959, kun kävin autokoulun, paljastuivat vanhat synnit.

”Näät kuinka rannat viljavat,
on virtain kahta puolta”

Rippikoulun aikoihin alkoi innokkaana nuorisoseuramiehenä tunnettu Janne Siipola houkutella Heikkiä sekakuoroon. ”Seuran Janne” oli utelemalla ja tuttujen kautta saanut selville, että Rahkolan pojalla oli ääntä ja nuottikorvaa.

– Janne sai minut innostumaan asiasta. Juttelimme lauluharrastuksesta Leenan kanssa, jolla myös oli hyvin kaunis ääni. Ja niin lähdimme yhdessä Kalajoen Nuorisoseuran Sekakuoroon syksyllä 1951.

Rahkoloitten tullessa kuoroon oli sen pitkäaikainen johtaja, laulun- ja soitonopettaja, kanttori Oskari Metsola juuri kuollut. Director musices -arvonimellä huomioitu Metsola oli ansioitunut sovittaja ja säveltäjä, jonka käsialaa on muun muassa Keski-Pohjanmaan maakuntalaulu.

– Metsolan jälkeen kuoronjohtajana toimi virkaa tekevä kanttori Keijo Moilanen. Hänen kautensa Kalajoella jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä syksyllä 1952 Moilanen lähti vakituiseen virkaan Maaningalle.

 

Heikki ja Leena istuvat sohvalla ja laulavat nuoteista
Leena ja Heikki Rahkolan elämässä laulamisella on edelleen tärkeä merkitys. Leena rallattelee keittiöpuuhissa, Heikki vielä useammassa kuorossa. Yhteen he laulavat kotitreeneissä, joihin löytyy satamäärin nuotteja pitkän kuorouran jäljiltä.

”Viimeiset veneet kun palaavat rantaan,
illaksi kääntynyt päivä on”

Rahkolat laskevat, että he ovat laulaneet sekakuorossa kaikkiaan kuuden kuoronjohtajan aikakaudella. Moilasen jälkeen tehtävää hoitivat kanttori-urkuri Matti Ranta (1952–54), opettaja Olavi Eilo (1954–89), lukion musiikin lehtori Lajos Olah (1989–93), kanttori-urkuri Veli Ainali (1993–2014) sekä musiikinopettaja Jane Ilmola (2015–16). Jokainen heistä on jättänyt oman muistijälkensä 122 vuotta toimineen sekakuoron historiaan.

– Rannan aikana käynnistettiin kuoron yli 60-vuotinen kevätkonserttien perinne. Ensimmäinen konsertti järjestettiin upouudessa yhteiskoulun juhlasalissa keväällä 1953.

Eilosta tulee mieleen nuori, ujo mies, joka ei ensin kehdannut heilua kuoron edessä. Piipahti vain antamassa äänet ja siirtyi sitten omalle paikalleen laulamaan.

– Aikaa myöten nuori opettaja rohkaistui ja otti ohjelmistoon muun muassa musiikilliset esiintymiset syntymäpäivillä ja entisten kuorolaisten luona. Hänen johdollaan ilahdutettiin vanhoja ihmisiä laulamalla – joskus jopa serenadina ikkunan alla, Heikki muistaa.

Olah vei Kalajoen Sekakuoron ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Unkariin. Ainalin johdolla maailma avartui enemmänkin: laulumatkoja tehtiin mm. Sortavalaan sikäläisen kirkon vihkiäisiin, Tukholmaan suomenruotsalaisten vieraaksi sekä Tallinnan laulujuhlille.

– Suomalais-amerikkalainen Ilmola halusi uudistaa Kalajoen Sekakuoron ohjelmiston ja sovituksia. Seniori-ikäisille laulajille muutokset tuntuivat liian haastavilta, joten keväällä 2016 tehtiin päätös kuoron toiminnan lopettamisesta. Yksi aikakausi päättyi, mutta laulaminen jatkuu nyt osaltani mieskuorossa, kirkkokuorossa ja Leenan kanssa kotona, Heikki toteaa.

Laulamisen lisäksi Rahkolat ovat tehneet pitkä rupeaman Kalajoen Junkkareiden työmyyrinä: Leena naisjaostossa ja Heikki koko seuran puuhamiehenä ja puheenjohtajana.

”Tääll´ Pohjanlahden rannalla,
on vihreällä nurmella”

Kun korona hellittää, suunnitteilla on kymmenes yksinlaulukonsertti hyväntekeväisyydelle. Rahkola on 1990-luvulta lähtien laulanut Kirkon Ulkomaanavun kautta rahaa vähempiosaisille ympäri maailmaa.

– Laulaminen on ollut rakas harrastus, joka on tuonut vastapainoa työhön ja järjestötoiminnan kiireisiin. Kun Kalajoen Hiihtomajaa rakennettiin 1980-luvun alkupuolella, olin Junkkareiden puheenjohtajana niin pitkiä pimeitä töissä, että ajattelin jo lopettaa kuorossa käymisen. Onneksi en lopettanut, sillä muutama tunti kuorossa oli ainoa henkireikä, jolloin saatoin unohtaa seuran asiat, summaa Kalajoen Junkkareissa 60-vuotisen uran tehnyt Heikki.

Leenalle sekakuoro tarjosi omaa harrastusaikaa 1950-luvulla, kun perheeseen syntyi nopeaan tahtiin seitsemän lasta ja kotiäidin aika oli kortilla.

– Lasten ollessa pieniä olin jopa hetken aikaa pois kuorosta, mutta kaipuu laulamiseen oli kova. Kun sitten sain amman kotiin, oli ihanaa lähteä Heikin mukaan ja päästä hetkeksi ihmisten ilmoille tuulettumaan, hän naurahtaa.

”Oi katsohan lintua oksalla puun,
se laulaa niin kauniisti aina”

Laulaminen on ollut sekä Leenalle että Heikille yhteisen elämän suolaa. Laulamisesta on saanut voimaa arjen keskellä. Nuottien, sovitusten ja sanojen pänttääminen on pitänyt mielen virkeänä ja dementian loitolla.

– Elämälle kiitos, sain siltä paljon – näin voisin todellakin sanoa. 65 kuorovuotta olivat minulle onnellisuuden terapiaa, laulujen äärellä sain purkaa sisäisiä tunteitani, niin iloja kuin surujakin. Laulu on lahja, josta olen kiitollinen joka päivä, Leena herkistyy.

Heikki on miettinyt vuosien ja vuosikymmenten kulumista laulun matkassa, joka hänen osaltaan edelleen jatkuu. Tällä hetkellä harjoitukset tosin ovat tauolla koronan takia, mutta kotona laulamista ei ole kielletty.

– Keittiöstä kuuluu aina jonkinlaista rallattelua, kun Leena siellä touhuaa. Usein laulamme yhdessä tuntikausia. Sillä tavalla äänikin pysyy vireessä.

Kun Rahkolat katsovat olkansa taakse syksyyn 1951, ei voi kuin ihmetellä matkan sujuvuutta. Maailma on muuttunut, mutta kaksi rakasta asiaa on pysynyt mukana;

– Edelleen kuljemme käsi kädessä omia polkujamme. Ja taitaapa 65–70 vuotta kuorossa olla sekin saavutus, joka hakee vertaistaan!

Teksti ja kuvat
Terttu-Liisa Kotka
Kalajoki

 

INFO

• Kalajoen Sekakuoro perustettiin vuonna 1894 ja lopetettiin 2016.

• Rahkolat lauloivat kuorossa kuuden johtajan aikakaudella vuodet 1951-2016. Satojen nuottien joukosta mielilauluiksi ovat nousseet Keski-Pohjanmaan maakuntalaulu, Finlandia-hymni, Tääll´ Pohjanlahden rannalla, Oi katsohan lintua oksalla puun ja Viimeiset veneet.

• Vapaaehtoistyön puitteissa Rahkolat ovat laulattaneet vanhuksia Kalajoen senioriyksiköissä vuosina 2005–2020. Lisäksi Heikki on vetänyt yhteislauluja veteraanien kuntoutusyksikössä 12 vuoden ja veteraanileireillä 23 vuoden ajan.

• Rahkolat ovat tehneet pitkän talkoorupeaman myös Kalajoen Junkkareissa, Leena naisjaoston puheenjohtajana ja pääemäntänä, Heikki puuhamiehenä ja seuran pitkäaikaisena puheenjohtajana.

• Leena Rahkola valittiin Vuoden Kalajokiseksi vuonna 2009, Heikki Rahkola vuonna 2016.

Juttu julkaistu alunperin Sulasol-lehdessä 1/22.
Koko lehden voit lukea Lukusalissa. Sinne pääset klikkaamalla tästä.

 

Täsmennys: Kalajoella on nykyisinkin toiminnassa Kalajoen kansalaisopiston sekakuoro, jota johtaa Jane Ilmola.