50 vuotta sitten: Sulasol N:o 4 1968

Lahden Musiikkiopiston johtaja fil.lis.
Aarre Hemming:

Harrastelija- ja ammattimuusikot

(Juhlaesitelmä Lahden piirin 25-vuotiskonsertissa Lahdessa 10.11.68.)

Tiedämme, että sanalla harrastelija on sekä positiivinen että myös negatiivinen merkitys. Harrastajan vierasperäinen nimitys amatööri johtuu latinan kielisestä sanasta amare eli rakastaa. Jos ammattimuusikolla on riittävästi harrastusta musiikkia kohtaan, niin silloin tällä harrastuksella nimenomaan on positiivinen merkitys. Mutta jos harrastus jää pelkäksi diletantismiksi, ts. jos harrasteluun ei ole riittävää taitoa, silloin amatöörimusisointi jää pelkäksi harrasteluksi eikä tuota riittävää tyydytystä ympäristölleen eikä myöskään asianomaiselle harrastelijalle.

* * *
Ammattimaisesti harjoitetulla säveltaiteella on myös omat negatiiviset piirteensä. Leikillisesti sanotaan verrattaessa ammattimiestä amatööriin, että ammattimies alkaa musisointinsa kellon tarkkuudella, mutta toivoo sen pian päättyvän, kun taas amatööriä on vaikea saada harjoituksiin täsmällisesti, mutta alkuun päästyään hän ei malttaisi millään lopettaa. Pääosaa tässä leikissä näyttelee harrastelijalle ominainen into, joka sytyttyään palaa leimuvalla liekillä. Sen vuoksi on ammattimiehelläkin paljon opittavaa musiikin harrastelijalta, ja monta kertaa tuntuu siltä, että harrastelijoista saa heidän henkisen voimalatauksensa vuoksi monta kertaa enemmän irti kuin ammattimaisista musiikin harjoittajista. Jos kuitenkin on kysymys instrumentalisteista, aiheuttaa puuttuva ammattitaito sellaisia rajoituksia, jotka ovat esteenä suuresta innostuksesta huolimatta riittävän taiteellisen tuloksen aikaansaamiseksi. Näin suurta eroa ei kuitenkaan ole amatööri- ja ammattikuorojen välillä, ja tästä ilmeisesti johtuu, että maassamme ei vielä ole syntynyt Kansallisoopperan ja Radiokuorojen lisäksi muita ammattikuoroja. Harrastuksen voimaa kuvaa erinomaisesti se tosiasia, että esim. täällä puolisentoista vuotta sitten vierailleelle Liszt Ferenc kuorolle Unkarin Pécsistä on tarjottu puoliammattilaissopimusta, mutta kuoron johtaja prof. Antal oli kieltäytynyt tarjouksesta, koska hän katsoi, että silloin menetetään joitain sellaisia arvoja, mitä ei voi rahalla ostaa. Vapaaehtoisuudella, varsinkin jos siihen liittyy riittävä annos kurinalaisuutta, saadaan suuria aikaan.

* * *

Puolustusvoimain 50-v. juhlakonsertti

B-Messuhallissa vietettiin suurta sotilasmusiikin juhlaa 20.11.1968, jolloin oli Puolustusvoimain 50-v.-juhlakonsertti.

* * *
Kun otamme huomioon, että tasavallan presidentti ja suuri kutsuvierasjoukko oli saapunut konserttiin, voimme todeta, että tuskin koskaan aikaisemmin on puhallinkonserttia pidetty näin arvovaltaiselle yleisölle maassamme. Eri asia on, osasivatko he vaistota, mitä esteettisiä arvoja tällaisessa soitinmusiikissa piilee.

Konsertin ohjelma oli laadittu maamme puhallinmusiikkia ajatellen parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin ei kuitenkaan voitu välttyä pitkästymiseltä, jonka näin pitkän ohjelman kuuntelu voi aiheuttaa.

* * *
Juhlaa varten oli tilattu kaksi sävellystä, joiden ensiesitys saatiin nyt kuulla. Ahti Sonnisen Juhlasoitto oli tavanomainen. Sensijaan Einojuhani Rautavaaran Sotilasmessu oli tehty hyvin. Parhaana osana pidin viimeistä eli In hora mortis. Vahinko vain, että teos vaatii suuren kokoonpanon, joten sävellyksen laajempi käyttö ei tule kysymykseen. Jos teosta ei saateta täällä painoasuun, uskon, että ulkomaiset kustantamot olisivat siitä kiinnostuneita. Ylikapellimestari Kuikka johti teokset varmoin ottein ja soittajisto oli valppaana asiassa mukana.

Sibeliuksen preludi oli annettu Teuvo Laineen johdettavaksi. Oli mielenkiintoista kuulla tämä teos, vaikkakaan se ei millään tavoin tee oikeutta säveltäjämestarillemme. Kysymykseksi jää, olisiko parempi antaa sen edelleenkin olla poissa ohjelmistosta? Teuvo Laineen tulkinta oli kaikin puolin teoksen luonteen mukaista.

Teuvo Väätäinen

* * *

’Musiikkikasvatuksen elefanttitauti’

Esitelmöidessään Limingassa kesällä lausui Sibelius-Akatemian vararehtori, maisteri Veikko Helasvuo mm. seuraavia ajatuksia nykyisestä musiikkiopistojärjestelmästämme.

”Musiikkiopistojärjestelmän kasvu on ollut niin nopea ja vaatimukset ammatillisesti koko ajan siinä määrin kasvaneet että koulutus ei ole riittänyt täyttämään tarvetta. Tällä hetkellä meillä on lupaavasti kehittyvä musiikkioppilaitossysteemi, mutta kitkamomenttina on pätevien opettajavoimien vähälukuisuus. Tässä on pullonkaula.”

* * *
”Musiikkiopisto- ja orkesteritoiminnan vilkastumiseen liittyy jopa epäterveitäkin piirteitä. Puhe jonkinlaisesta elefantintaudista ei ehkä ole aivan liioiteltua. On perustettu ja perustetaan uusia virkoja, annetaan opetusta hyvinkin monissa aineissa, mutta opetuksen ammatillinen pitävyys, työn reaalinen sisältö ei aina vastaa sitä kuvaa, minkä vuosikertomukset, oppilaskonserttien ohjelmat, suoritettujen kurssitutkintojen määrä ja läpikäydyn ohjelmiston nimikkeet antaisivat aihetta luulla. Jos pyritään päämääriin, joihin resurssit eivät riitä, vajotaan diletantismiin, joka ei kestä.”

* * *
”Jos opiskelija vasta kotimaassa muodollisesti opintonsa päätettyään pyrkii ulkomaille, hän on jo liian vanha olennaisesti edistyäkseen. Miltei kaikki suomalaisten instrumentalistien oppilaat ovat tulleet heidän käsiinsä liian myöhään. Kotimaan ahtaat olot, kodikkaasti ummehtunut ilmapiiri ja omakielinen ympäristö ei suinkaan ole omiaan kehittämään nuorta taiteilijayksilöä itsenäisyyteen.”