Siirry sisältöön

Kostiainen Pekka

Pekka Olavi Kostiainen on suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Hän on syntynyt Jyväskylässä v. 1944. Kostiainen valmistui kanttori-urkuriksi Sibelius-Akatemiasta v. 1968 ja toimi kanttorina v. 1969-71 Pohjan seurakunnassa. Hän jatkoi sävellysopintojaan prof. Jouko Tolosen johdolla ja suoritti sävellysdiplomin v. 1973. Jatko-opintoja sävellyksessä ohjasivat Einar Englund, Joonas Kokkonen ja Einojuhani Rautavaara.

Kostiainen toimi Jyväskylän yliopiston musiikin lehtorina v. 1971–2000. Vuodesta 2000 alkaen hän on ollut vapaa säveltäjä ja kuoronjohtaja. Hänet tunnetaan laajalti myös ulkomailla etenkin kuoromusiikin säveltäjänä. Kostiainen johti vuonna 1977 perustamaansa Jyväskylän Musica-kuoroa v. 2018 saakka. Vuosina 1994–2008 hän toimi Jyväskylän musiikkiluokkien Vox Aurea -lapsikuoron johtajana. Vuonna 2004 hänet nimettiin Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi. Kostiainen valittiin vuoden kuoronjohtajaksi vuonna 2005. Levy-yhtiö Alba Records on julkaissut kahdeksan CD-levyä nimikkeellä ”Kostiainen conducts Kostiainen” esiintyjinä hänen omat kuoronsa Musica-kuoro (6 kpl) ja Vox Aurea (2 kpl).

Kostiaisen teosluettelo on todella laaja. Niistä näyttämöteoksia on neljä, joista oopperoita kolme. Orkesteriteoksia on seitsemän, joista kolme sinfoniaa. Konserttoja on kahdeksan. Laulusolisteille, orkesterille ja kuoroille sävellettyjä teoksia on 28. Kamarimusiikkiteoksia on 16. Sooloinstrumenteille, lähinnä uruille ja pianolle, teoksia on 22. Sekakuoroteoksia on lähes 70, lapsikuoroteoksia yli neljäkymmentä, sävellyksiä naiskuorolle toistakymmentä samoin kuin mieskuorolle. Yksinlaulusarjoja on 14, joista kuusi useampiosaisia sarjoja. Monet vokaaliteoksista kuten myös instrumentaalisävellyksistä ovat useampiosaisia, laajoja kokonaisuuksia.

Suomalaisten musiikintekijöiden promootioon erikoistuneella musicfinland-nettisivustolla Kostiaisella on lueteltuna yli 300 teosta. Sulasolin kustantamana on ilmestynyt 205 nimikettä. Näin ollen noin kaksi kolmasosaa hänen teoksistaan löytyy mm. Sulasolin nuottipalvelusta.

https://core.musicfinland.fi/composers/pekka-kostiainen