Naiskuoro Pihlaja: Meditaatiokonsertti

Aika: 11.12.2026 - 11.12.2026 Alkamisaika: 19.00 Paikka: Tikkurilan kirkko, Vantaa

Pysähdy hetkeksi ja anna musiikin ympäröidä.

Anna itsellesi joulukuun keskellä hetki rauhaa ja tilaa olla vain tässä – ja tulla kannatelluksi

Naiskuoro Pihlajan meditaatiokonsertissa kuorolaulu, lempeä meditaatio ja kristallimaljojen ainutlaatuinen sointi vuorottelevat ja sulautuvat toisiinsa. Rauhoittumista tukeva ohjelmisto luo konserttiin levollisen, kiireettömän tunnelman ja tuo mukaan myös joulun tuttuja ja herkkiä sävyjä. Teema Kannateltuna muistuttaa, ettei kaikkea tarvitse kantaa yksin. Meitä voivat kannatella toinen ihminen, yhteisö, muisto tai musiikki – kuorossa myös toinen ääni kannattelee toista.
Kuoroa johtaa MuM Karla-Maria Toiviainen.

Yleisö lepää tilassa kuoron ympäröimänä, ja musiikki soi aivan lähellä. Laulun lomassa on tilaa meditaatiolle, hiljaisuudelle ja rauhoittumiselle.
Meditaatiohetket ohjaa CFM® mindfulness-ohjaaja Minna Anttila, ja kristallimaljoja soittaa äänimaljahoitaja ja sointukylpyohjaaja Leena Näkki. Yhteisissä hetkissä kristallimaljojen sointi ja värähtely yhdistyvät lempeään meditaatio-ohjaukseen. Ne kutsuvat rauhoittumaan, rentoutumaan ja laskeutumaan omien tunteiden ja kokemusten äärelle.
Mitään ei tarvitse osata tai suorittaa. Saat vain olla.

Tule mukavissa vaatteissa ja ota mukaasi alusta, jolla voit maata, esimerkiksi joogamatto tai paksu pyyhe. Halutessasi voit ottaa mukaan myös tyynyn, viltin ja villasukat. Konsertin voi kokea myös istuen.
Meditaatiohetket eivät ole sidoksissa tiettyyn uskontoon tai katsomukseen, vaan tila ja kokemus ovat avoimia kaikille. Konsertti sopii aikuisille ja yli 12-vuotiaille nuorille.

Lämpimästi tervetuloa pysähtymään, rauhoittumaan ja kokemaan, miltä tuntuu olla hetki musiikin kannateltavana. ❤️

Teosesittely kello 18.15.

Liput lippukaupasta ennakkoon 35-50 euroa https://fienta.com/fi/meditaatiokonsertti-kannateltuna

Lisätietoja