Sergei Rahmaninov: VIGILIA
2.3.2025, Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2 00530 Helsinki
9.3.2025, Espoon Tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5, 02770 Espoo
Ahjo Ensemble ja Lempikuoro, johtaa Julia Lainema
Elisabet Petsalo, altto
Tuomas Miettola, tenori
Helsinkiläiset kamarikuorot Ahjo Ensemble ja Lempikuoro yhdistävät voimansa maaliskuussa 2025 kuoromusiikin rakastetun klassikon, Sergei Rahmaninovin Vigilian (1915) äärellä. Rahmaninovin kerrotaan säveltäneen Vigilian lähtökohtanaan lapsuudenmuistot ortodoksisen kirkon hetkipalveluksista. Teoksessa kuullaan kaikuja venäläisistä kirkkosävelmistä, jotka muistuttivat säveltäjää vanhasta kotimaastaan hänen muutettuaan vuoden 1917 vallankumouksen aikana Yhdysvaltoihin. Rahmaninov piti Vigiliaa yhtenä pääteoksistaan, jota hän toivoi esitettävän myös omissa hautajaisissaan. Säveltämisajankohtansa puolesta se onkin nähty vertauskuvaksi erään historiallisen aikakauden päätökselle.
Ahjo Ensemblen ja Lempikuoron yhteiskonsertin johtaa Julia Lainema, joka toimii kummankin kuoron taiteellisena johtajana. Kuorot muodostavat yhdessä yli 60 taitavan laulajan suurkuoron, jonka kuulas sointi taipuu vaivatta niin pehmeimpiin tunnelmakuviin kuin muhkeimpiin huipennuksiinkin.
Liput: 25 € / 15 € (opiskelijat, varusmiehet ym) verkkokaupasta tai tuntia ennen ovelta.
Lisätietoja