Kuorojen ja orkestereiden harjoitus- ja konserttitoiminta koronaepidemian aikana

Päivittyvä dokumentti: 17.11.2021

Koronapandemiasta huolimatta syksyn 2021 ajan kuoro- ja orkesteritoiminta on voinut jatkua lähes normaalisti eri puolilla maata. Myös esiintymisten ja konserttien järjestäminen on jälleen ollut mahdollista. Täyden koronarokotussarjan kattavuus yli 12-vuotiaiden keskuudessa ylitti kriittisen 80% osuuden marraskuun puolivälissä. Rokotusten saamisen jälkeenkin suosituksia ja suojatoimia tulee yhä noudattaa. Niistä voidaan luopua vasta, kun viranomainen näin suosittelee.

Viimeisten viikkojen aikana tautitilanne on jälleen heikentynyt. Aluehallintovirastot (AVI:t) ovat tiukentamassa kokoontumisrajoituksia eri puolilla maata. Kannustamme kuoroja ja orkestereita olemaan ajoissa yhteydessä esiintymispaikkoihin, joista monilla on omat päivitetyt ohjeistuksensa tapahtumanjärjestäjille, esiintyjille ja yleisölle. Kokoontumisrajoitusten tullessa voimaan yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin vaihtoehtona rajoituksille. Koronapassi mahdollistaa tapahtumatoiminnan ilman rajoituksia.

Suositus turvallisuusjärjestelyistä kuoro- ja orkesteriharjoitusten yhteydessä koronapandemian aikana:

  1. Harjoitus järjestetään tarpeeksi isossa tilassa, jotta tarpeelliset turvavälit on mahdollista toteuttaa.
  2. Harjoitustila on hyvin ilmastoitu ja tauon aikana tuuletetaan mahdollisuuksien mukaan.
  3. Ylläpidetään turvavälejä ja vältetään lähikontakteja myös ennen harjoitusta ja niiden jälkeen sekä tauoilla, esim. yhteisessä aulatilassa tai saniteettitiloissa.
  4. Noudatetaan kulloinkin voimassa olevia suosituksia suojamaskin käytöstä niin harjoituksen aikana, sinne tultaessa ja sieltä poistuttaessa.
  5. Jos yskittää tai aivastuttaa, tulee yskiä kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan.
  6. Pestään kädet tai käytetään käsidesinfiointiainetta harjoituksiin tultaessa ja niistä lähdettäessä.
  7. Jokainen käyttää harjoituksen aikana vain omia nuotteja, nuottitelineitä, soittimia ja muistiinpanovälineitä eikä lainaa niitä muille. Mikäli harjoituksessa käytetään tuoleja, jokainen käyttää/siirtää vain omaa tuoliaan.
  8. Pianoa tai muuta säestyssoitinta käyttää vain yksi nimetty henkilö (kuoronjohtaja, kapellimestari tai muu harjoitusten vetäjä).
  9. Ei järjestetä yhteisiä väliaikatarjoiluja, vaan tarvittaessa jokaisella on omat eväät.
  10. Vältetään fyysistä kontaktia, esim. kättelyä tai halaamista.
  11. Kuoron ja orkesterin jäsenten epävirallisissa kokoontumisissa ja hallinnossa tulee noudattaa samoja varotoimia kuin muutoinkin harjoituksissa tai vaihtoehtoisesti kokoontua etänä.

Harjoitukseen (tai konserttiin) ei tule mennä, jos

  1. on minkäänlaisia hengitystieinfektion tai flunssan oireita. Koronatestiin tulee hakeutua tarvittaessa.
  2. on altistunut koronalle ja/tai on määrätty karanteeniin.
  3. on ollut ulkomaanmatkalla THL:n määrittelemässä korkean koronailmaantuvuuden maassa ja on jäänyt omaehtoiseen karanteeniin odottamaan testitulosta.
  4. tuntuu vaikealta tai ahdistavalta tulla toisten kanssa samaan sisätilaan.

Kannattaa myös harkita, voitaisiinko

  1. harjoitukset pitää pienemmissä ryhmissä ja/tai jakaa niitä eri päiville.
  2. pienryhmien osallistujat pitää samoina ja näin välttää ryhmien sekoittuminen.
  3. harjoituksiin tuloa porrastaa ja/tai kestoa lyhentää.
  4. harjoitukset pitää ulkotilassa niin kauan kuin sää sallii.
  5. saattajien ja huoltajien oleskelua harjoitustilassa vähentää.
  6. käyttää hyväksi korona-aikana opittuja digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia, esim. yhdistäen etä- ja lähiharjoituksia.
  7. tilanteessa, jossa kokoontuminen on jo mahdollista, ylläpitää etämahdollisuutta niille henkilöille, joilla paluu ryhmätilanteeseen vaatii suurempaa totuttelua.

Kuoroilta ja orkestereilta vaaditaan tarkkaa tilanteen seuraamista omalla alueellaan ja valmiutta reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Kuorojen ja orkestereiden tulee aina toimia maamme valtioneuvoston sekä alue- ja terveysviranomaisten antamien määräysten ja suositusten rajoissa.

Linkit:

Näin käytät maskia oikein

Valtioneuvosto    (Voimassa olevat rajoitukset ja niiden muutokset)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)   (Ajankohtaista tietoa viruksesta)

Aluehallintovirastot   (Usein kysyttyjä kysymyksiä koronaviruksesta)

Opetus- ja kulttuuriministeriö    (Päivitetyt suositukset)

Koronavilkku

Matkustaminen ja korona   (THL)

Kuva: Laulu-Miehet konsertoi Lahden Ristinkirkossa turvavälein (kuvaaja Marjatta Leppilampi)